Jumala online

Tässä taannoin jouduin tekemisiin ihmisen kanssa, joka toimillaan sai minut ärsyyntymään oikein toden teolla. Hän ei tuntunut myöskään ymmärtävän, vaikka kuinka koetin kertoa, mitä hänen toimintansa oli saanut aikaan ja miltä se minusta tuntui. Suutuin tietysti entisestään hänen välinpitämättömyydestään ja lopulta myös purkauduin asiasta läheisilleni. Voin kertoa, etten säästellyt sanoja tämän henkilön toiminnan kuvaamisessa. Olin kertakaikkisen pettynyt, loukkaantunut ja raivoissani, vaikka loppujen lopuksi asia ei ollut kovinkaan suuri. Istahdin siinä tunteenpurkauksessa koneen äärelle ja avasin nuorisonurkan nettisivut. Tapani mukaan, sen enempää ajattelematta (ja siis koko ajan valitusvirttäni jatkaen), painoin etusivulla olevaa rukousrulettia. Saamani rukous viimein hiljensi minut:

 
Herramme ja Vapahtajamme.
Raivaa sydämeemme tilaa myös niille,
jotka ovat meitä vastaan ja joita emme
omin voimin kykene rakastamaan.
Leppymättömyys on suuri synti:
se särkee yhteyden ihmisten välillä.
Herra, me tarvitsemme elämää sinussa,
jotta voisimme antaa anteeksi.
Anna meille se mieli,
joka sinulla oli,
jotta voisimme siunata vihamiehiämme
ja pyytää heille anteeksiantoasi.
Avarra mielemme,
jotta näkisimme kaiken rikkinäisyytemme
armosi valossa.
Tätä rukoilemme sinun nimessäsi.
(Kirkkokäsikirja II)

 
Nolostuin. Tuntui siltä kuin Jumala olisi tullut keskeyttämään saarnani ja Hänen sanansa osuivat ja upposivat. Vielä äsken niin suuria tunteita nostattanut asia sai uudet mittasuhteet. Lakkasin vellomasta omassa loukkaantumisessani ja aloin aavistella, että tilanteen takana saattaakin olla hyvää tarkoittava ja inhimillinen väärinkäsitys eikä suinkaan piittaamattomuus ja itsekkyys, niin kuin olin tuomiossani julistanut. Seuraavana päivänä puhuimme asiat selviksi. Väärinkäsitystähän kaikki oli ollutkin.

 
”Leppymättömyys on suuri synti: se särkee yhteyden ihmisten välillä.”

 
Juuri alkaneen paaston aikana olen päättänyt paastota negatiivisuudesta. Yritän tehdä vähemmän tuon kertomani tapauksen kaltaisia tulkintoja ihmisistä ja tilanteista ja nähdä asioissa enemmän hyvää. Tiedän, että sillä saralla minulla on paljon parantamisen varaa eikä alku ainakaan ole mennyt ihan putkeen. Tähän mennessä olen joutunut joka ilta toteamaan, että eipä onnistunut paasto tänäänkään. Seuraavien viikkojen aikana tulen siis tarvitsemaan runsaasti rukousta ja Jumalallisia väliintuloja!

 
Paastonaika kutsuu meitä rukoukseen, korjaamaan yhteyttämme Jumalaan ja ihmisiin ympärillämme. Rukous helposti unohtuu nykyajan ihmisten kiireisessä maailmassa. Yleensä muistamme kyllä viedä valitukset perille, niin Jumalalle kuin kanssaihmisillemme, mutta ehdimmekö pysähtyä kuuntelemaan? Olen vasta viime aikoina alkanut tajuta, että rukous todellakin on vuorovaikutusta. Se on yhteys, jossa en ainoastaan minä puhu Jumalalle vaan myös Jumala puhuu minulle monin eri tavoin, vaikka rukousruletin kautta! Rukous on uskomaton voimavara, yliluonnollinen yhteytemme ihmeelliseen ja kaikkivaltiaaseen Jumalaan, Jumala online. Paaston tarkoitus onkin muistuttaa meitä: pysähdy, kuuntele ja avaa yhteys.

Jumala on paikalla.

Seurakuntablondi elää ja voi blondisti!

Lange nicht gesehen!
Eli heipä hei pitkästä aikaa!
Tämä seurakuntablondi ei ole suinkaan unhotanut lähtöjuuriaan, vaan täällä Reinin rannassa edelleen muistaa lämmöllä melkein yhtä hienoa Liminkajokea… Köhöm. Tai siis lähinnä teitä kaikkia siellä Liminkajoen maisemissa 🙂
Jo pitkään olen ajatellut kirjoittaa kivasta ja iloisesta syysviikosta, jonka te opintomatkaajat toitte mukananne vieraillessanne täällä Kölnissä. Kun kuulin, että siellä on valmisteilla uusi opintomatka vieläkin kaukaisempiin maisemiin, ajattelin vihdoin saattaa nämä muisteluni kirjalliseen muotoon muutaman kuvan kera.
Ette uskokaan kuinka kotoisalta tuntui, kun sympaattinen ja hulvaton joukko liminkalaisia otti Kölnin haltuunsa. Neljän päivän aikana mm. kiertelimme yhdessä kaupunkia, nautimme Kölniläistä perinneruokaa (Huom! Emme käyneet Hesellä – muuta kuin ulkopuolella), ihailimme tuomiokirkon torneja sekä tuhosimme samaiset tornit syöden ne kermavaahdon ja kirsikoiden kanssa.
Sain tutustuttaa vierailijat myös nykyisen työpaikkani, Kölnin suomalaisen seurakunnan toimintaan ja tiloihin. Yhdessä seurakunnan kanssa toteutimme myös iltajumalanpalvelushetken, jonka päätteeksi – uskokaa tai älkää – liminkalaiset nuoret osoittivat olevansa aivan mainioita suomalaisen kansantanssin osaajia. Haitari soi ja askeleet olivat villit. Seurakuntalaiset täällä muistavat vieläkin kehua, kuinka reipasta ja iloista porukkaa vierailijat olivat. Nykyisin jumalanpalveluksissamme saamme nauttia ehtoollista liminkalaisen Tiina-Marin keramiikka-ehtoollisastioista. Kiitos hienosta lahjasta!
Mutta koska kuvat kertovat tunnelmasta enemmän kuin tuhat sanaa, tässä muutama maistiainen opintomatkasta.
Lupaan palailla kuulumisiin taas syksyllä. Sitä ennen toivotan kaikille aurinkoista kesää ja tsemppiä seuraavan opintomatkan valmisteluun.
Tschüss!
 Anna-Maari
Lokakuinen syyssää suosi matkailijoita, lämpöä oli auringon paistaessa yli 20 astetta.

Lokakuinen syyssää suosi matkailijoita, lämpöä oli auringon paistaessa yli 20 astetta.

Puusta näkee paremmin! Sen tiesi Sakkeuskin aikanaan. Mahtavia kiipeilypuita löytyi puistosta Reinin rannalta.

Kuvassa perinteinen Kölniläinen ruoka “Himmel und Äd“ eli taivas ja maa. Ateria sopii siis loistavasti seurakuntablondien nautittavaksi. Sisältää verimakkaraa (maistuu oikeasti paremmalta kuin kuulostaa), perunamuusia, sipulia ja omenamuhennosta.

Kuvassa perinteinen Kölniläinen ruoka “Himmel und Äd“ eli taivas ja maa. Ateria sopii siis loistavasti seurakuntablondien nautittavaksi. Sisältää verimakkaraa (maistuu oikeasti paremmalta kuin kuulostaa), perunamuusia, sipulia ja omenamuhennosta.

Puusta näkee paremmin! Sen tiesi Sakkeuskin aikanaan. Mahtavia kiipeilypuita löytyi puistosta Reinin rannalta.

Puusta näkee paremmin! Sen tiesi Sakkeuskin aikanaan. Mahtavia kiipeilypuita löytyi puistosta Reinin rannalta.

 

 

Schnell, schnell in Köln!

24.10. Kotiinlähtöpäivänä
Junan ilmoitettu lähtöaika Kölnistä Frankfurtiin oli 10.55, joten meillä oli hyvin aikaa aamulla pakata laukut ja syödä vielä kerran hotellin runsas aamiainen. Päivän tunnussana osui jälleen nappiin: ”Jeesus sanoi: Minun käy sääliksi näitä ihmisiä. En tahdo lähettää heitä pois nälkäisinä, etteivät he uupuisi matkalla.” Matt.15:32 Taisi Jesse tietää, että tulisimme vielä juoksemaan junan vierellä kerran jos toisenkin.

Löysimme oikean junan helposti, mutta eväitä ostaessa aika vierähti nopeasti ja laiturille ehdittyämme oli aikaa lähtöön enää viisi minuuttia. Oikea junanvaunu näytti olevan kilometrin päässä, joten päätimme nousta junaan ja kulkea sitten junan läpi omaan vaunuumme. Helpommin sanottu kuin tehty. Ihmisiä seisoskeli ja jonotti käytävällä matkalaukkuineen niin paljon ettei kukaan päässyt eteen eikä taakse. Onneksi Taivaanisä näki blondi-matkanjohtajien tarvitsevan jälleen taivaallista avunantoa ja järjesti viivytyksen. Saimme kuulla, että joutuisimme odottamaan muutaman minuutin, sillä junan toisen osan kiinnityksessä oli ongelmia. Sopivasti sattui konduktööri kävelemään ohi ja käski meidän juosta ulkokautta omaan vaunuumme ”Schnell, schnell!”. Ihme tarvittiin siihenkin että siitä ihmistulpasta kaikki pääsimme pihalle ja sitten sitä juostiinkin junan vierellä kuin elokuvissa konsanaan. Onnellisesti pääsimme omaan vaunuumme. Herralle kiitos, jälleen kerran!

Tunnin junamatka tuntui korkeintaan kahdeltakymmeneltä minuutilta, mutta lentokentällä blondit olivat jälleen pulassa. Kävi ilmi, ettei blondit ja lähtöselvitysautomaatit leiki keskenään. Onneksi saimme virkailijan avuksemme ja orastava paniikki muuttui lopulta helpottuneeksi nauruksi. Matkalaukut saimme sentään ihan itse matkalle koneeseen. Turvatarkastuksessa seurakunta-aktiivinen ryhmämme herätti epäilyksiä; Kirsin laukussa näkyi dynamiittipötköjä, jotka osoittautuivat kölniläisiksi olutlaseiksi, Peltsin piti näyttää huilukotelon sisältö ja Maria sai riisua kengät, ennen kuin läpäisimme tarkastuksen. Emilia ei virkavaltaa säikähtänyt vaan sai poliisin antamaan lakinkin päästään. Pieni hälyytys vielä saatiin aikaan koneeseen noustessa, mutta se ei onneksi johtanut toimenpiteisiin.

Etukäteen jännitimme tiukkaa vaihtoa lentokoneesta junaan, mutta kun näimme ensimmäisten matkalaukkujemme tulevan hihnalla vain vartti koneen laskeutumisen jälkeen, uskoimme matkamme onnelliseen loppuun. Hyvästelimme Emilian, joka ei vielä ollut saanut tarpeekseen matkailusta (lue: shoppailusta) ja jäi Helsinkiin. Juna-asemalla Kirsi näki ystävänsä ja jäi kauemmaksi muista aikomuksenaan nousta junaan kauempaa ja siirtyä oikeaan vaunuun sisäkautta. Suunnitelma olisikin onnistunut ellei junia olisi ollut kaksi: ensimmäinen matkalla Ouluun ja toinen Seinäjoen jälkeen jonnekin ihan muualle… Kirsin matka junankäytävää pitkin päättyi veturin oveen. Jälleen oltiin samassa tilanteessa kuin Kölnissä, olisi pitänyt mennä ulkokautta. Onneksi konduktööri uskoi selityksen ryhmälipusta, joka odotti muun ryhmän kanssa toisessa junassa ja Tampereella nähtiin jälleen, kun blondi juoksee junan vierellä laukunpyörät savuten. Jälleennäkeminen oli riemullinen ja konduktöörikin (vai oliko se kondiittori?!) onnitteli kadonneen lampaan löytymisestä. Maria oli löytänyt myös uuden lampaan joukkoomme. Jonna kertoi meille kuulumiset piispanmessusta ja pääsi kurkistamaan Saksan ryhmämme salaiseen prinsessa-päiväkirjaan. Ehkäpä kurkistuksia sen saloihin tarjoillaan piakkoin täällä blogissa teillekin… Siihen saakka: Herran haltuun!

Vastuullinen matkanjärjestäjä: Halleluja Airlines

20.10.2013 virallinen lähtöpäivä

Matkamme kohti Anna-Maaria ja Kölniä alkoi oikeastaan jo eilen illalla. Matkustimme lapsuusmuistojen vintage-yöjunalla Tikkurilaan. Matkan aluksi Kirsi luki Päivän tunnussanan lauantaille: ”Herra, teidän Jumalanne, on laupias Jumala.Hän ei hylkää teitä eikä anna teidän tuhoutua.” 5.Moos.4:31 Tähän turvaten on hyvä olla matkaa alkamassa, kun tiedämme vielä, että seurakunta rukoilee piispanmessussa matkamme puolesta. Tämän seurakuntablondien johtaman Halleluja Airlines -matkan tunnuslauseeksi onkin jo muodostunut ”Herran haltuun!” Hyvin olemme tänne asti ainakin selvinneet. Sokos hotel Vantaalla saatiin hyvä aamiainen ja löydettiin  bussi kentälle. Koko porukka on kasassa ja turvatarkastus läpäistynä. Tyylikkäästi kolmisen tuntia etuajassa ollaan nyt linnoittauduttu lähtöportin eteen hirnumaan ja pohdiskelemaan aikavyöhykkeitä. Aurinko paistaa ja tunnelma on korkealla! Seuraava etappimme on Frankfurt. Halleluja Airlines kuittaa. Herran haltuun!

Locked

Alla oleva kuva on Kölnin keskustasta, Rein-joen ylittävältä Hohenzollenbrücke – sillalta.

Locked

Silta on tullut kuuluisaksi sen kymmenistätuhansista lukoistaan, joita rakastuneet parit ovat tuoneet sillalle rakkautensa merkiksi. Traditioon kuuluu, että lukko kiinnitetään siltaan ja avain heitetään jokeen – sen merkiksi, että parin rakkaus on pysyvää.

Monet koristelevat lukon nimikirjaimillaan, näkyypä niissä silloin tällöin merkintöjä esimerkiksi “She said yes – xx & xx engaged 1.1.2013“.

Ikuiselle romantikolle lukkomeri on tietysti ihastelemisen arvoinen ja vain mielikuvitus on rajana siinä, kuinka monet erilaiset parit ja rakkaustarinat ovat jättäneet jälkensä tähän siltaan.

Toisaalta kyynikko ja enemmän realismiin tukeutuva kuin tunteiden nimeen vannova saattaa löytää sillan metallirihmastosta myös suuren, terässaksilla tai jollain muulla järeällä työkalulla, revityn reiän. Tai ehkäpä hajoitetun lukon, joka muistuttaa, että kaikki rakkaustarinat eivät ole ikuisia. Joku varmaankin miettii sillalla lukkojen ohitse kävellessään, että olisiko sittenkin pitänyt säästää ne avaimet.

Myönnän – olen toivoton romantikko, hajotetut lukot ja reiät aidassa tekevät minut surulliseksi. Mutta toisaalta voisin myös iloisin ja vakuuttunein mielin käydä väittelyyn ikuisen rakkauden kieltävän kyynikon kanssa, olen nimittäin ihan varma siitä, että ikuisesti pysyvää rakkautta ON oikeasti olemassa.

Sellaista rakkautta, jonka lukko ei aukea, vaikka koittaisimme millä avaimilla, pihdeillä, terässaksilla, rautasirkkelillä. Ei, vaikka anelisimme polvillamme toista osapuolea lopettamaan rakastamisen.

Jumalan rakkaus meitä kohtaan on ihan uskomaton voima. Siihen ei ymmärryksemme yllä. Hän itse sanoo: “Minun rakkauteni sinuun ei järky, eikä minun rauhanliitooni horju“.

On turvallista tietää olevansa Jumalan rakkauden kanssa “ihan lukossa“.
Sitäpaitsi – romantiikka kannattaa aina.

Iloitsen siitä, että pian saan syksyiseen Kölniin vieraita kotiseuduilta, kun seurakunnan 11 hengen nuorten ja nuortenmielisten joukko saapuu valloittamaan Reinin rantaa.
Ihailemme sitten yhdessä kaupunkia, mm. näitä lukkoja.

TERVETULOA – WILLKOMMEN!

AM

Uskon vapaus

”Niin kuin linnunpoikaa, joka kurkkii pesästään, meitäkin nyt tuuli kutsuu lentämään. Siivet saimme Jumalalta, siivet sydämeen. Lentää saimme valoon, lentää vapauteen.”

Nämä säkeet kuultiin jälleen tänä kesänä aika monessa kodissa, kun kiersimme isosten kanssa laulamassa konfirmaatiojuhlissa. Kysyn aina ennen kierrokselle lähtöä isosilta, mitä lauletaan ja vastaus aina sama: ”Olet vapaa.” –Ja mitkä sopisivatkaan paremmin rippikoulun päätössanoiksi.

Vapaus ei ehkä kuitenkaan aina tule ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan kristityn elämästä. Kun itse olen kysynyt vaikkapa rippikoululaisilta, mitä heillä tulee mieleen Jeesukseen uskovasta ihmisestä, sisältää vastaus yleensä erinäisen määrän velvoitteita, käskyjä ja kieltoja. ”Pitää käydä kirkossa eikä saa käyttää meikkiä eikä juoda alkoholia” jne. Myös monet tuntemani aikuiset ajattelevat, että usko rajoittaa elämää. Yhteiskunnallisella tasolla olemme koko ajan pyristelemässä pois kristinuskon asettamista raameista kuten sunnuntain ym. kristillisten pyhien pyhittämisestä lepopäiviksi tai koululaisten oikeudesta oppia ja harjoittaa uskoaan. Jokaisella on vapaus olla uskomatta. Mutta onko vapaus uskoa? Ainakin, jos uskoo johonkin muuhun kuin Jeesukseen.

Tänä päivänä uskonnonvapaus Suomessa on huipussaan. Kukaan ei kavahda kaveria, joka kertoo olevansa Wicca eli suomeksi sanottuna noita. Samoin vaikkapa buddhalaisuuteen kääntyneeseen suhtaudutaan positiivisen kiinnostuneesti. Sen sijaan usko Jeesukseen saa aina saman vastaanoton: ”Ookko nää hurahtanu uskoon?” tai ”Nyt se on menny sekasi!” –Ja niin kai sen täytyy ollakin, sillä ei kai kukaan järkevä ihminen luovu kaikesta hauskasta ja ala kuluttamaan aikaansa kirkossa ja seurakunnan jutuissa vapaaehtoisesti!?

Huomaamatta monelta jää, että wiccaan, buddhalaisuuteen, islamiin, Hare Krishnaan ja kaikkiin muihinkin uskontoihin kuuluu pitkät listat velvoitteita ja kieltoja, joita tekemättä ei usein edes pääse liikkeen jäseneksi, puhumattakaan pelastuksesta tai täydellistymisestä tai miksi sitä missäkin uskonnossa kutsutaan. Myöskään ei ns. vapaa-ajattelijan ajattelu ja elämä ole oikeasti kovin vapaata. Itse täytyy pystyä aika mahtaviin suorituksiin, kun ei saa turvautua minkäänlaisen Korkeamman Voiman varjelukseen.

Itse asiassa kristinusko on ainoa usko, joka ei oikeasti vaadi ihmiseltä mitään. Jokainen saa olla oma itsensä lahjoineen ja puutteineen. Mitään ei ole pakko ja kaikki on sallittua. Tarvitaan vain uskoa ja senkin saa lahjaksi. Helppoa, eikö totta! Se ei tietenkään tarkoita sitä, että saisimme tehdä mitä lystää, sillä jokaista ihmistä rajoittaa ainakin laki sekä luontainen ymmärrys oikeasta ja väärästä. Mutta ollaksemme kristittyjä, luterilaisia tai vaikkapa Limingan seurakunnan jäseniä meidän ei tarvitse suoriutua mistään testistä tai osoittaa ansioitamme. Näin on myös pelastuksen laita, pelastumme yksin armosta, yksin Jeesuksen tähden. Ei siksi, että käymme kirkossa tai emme käytä alkoholia. Emme myöskään jää pelastuksen ulkopuolelle kun toimimme juuri päin vastoin. Jeesus kuoli minun tähteni, usko siihen antaa todellisen vapauden, sydämen vapauden.

Tarina kertoo Rooman vallan aikaisesta orjasta, joka kantoi kaulassaan muiden orjien tavoin orjan merkkiä. Merkistä kaikki näkivät, että hän oli orja ja myös sen, kuka hänet omisti. Tämä orja ei kuitenkaan ollut kuten muut, hän tunsi olevansa vapaa. Hän tiesi, ettei kukaan ihminen voinut omistaa häntä, ei oikeasti. Hänen sydämensä oli vapaa, sillä hän oli antanut sen Mestarille. Sellaiselle Mestarille, joka ei halua orjuuttaa tai rangaista vaan vapauttaa kaikesta, mikä estää meitä olemasta onnellisia. Kaulassaan hän yhä kantoi maallisen omistajansa merkkiä, mutta sen toiselle puolelle hän oli raapustanut todellisen Mestarinsa merkin. Tuo merkki oli risti ja se muistutti häntä aina siitä, että oikeasti hän oli vapaa, sillä hän kuului Jeesukselle.

Raamattu lupaa, että: ”Vapauteen Kristus meidät vapautti.” (Gal.5.1) Kuitenkin nykyään mieluummin alistutaan rituaalien suorittamiseen tai itsensä kehittämiseen kuin otetaan vastaan ansaitsematon armo. Armo ei ole trendikästä. Se, ettei tarvitse tehdä mitään, on tylsää. Kuitenkin kaipaamme vapauteen, kahleet painavat ranteissa. Ehkä olet valmis kulkemaan maailman ääriin asti ja tekemään uhkarohkeita temppuja tunteaksesi itsesi vapaaksi. Ja kuitenkin se voisi olla sinun jo nyt. Jos vain tahdot. ”Irti päästä, olet vapaa lähtemään. Anna suuren tuulen puhaltaa! Irti päästä, olet vapaa elämään, vapaa palvelemaan Jumalaa.”

Sattuipa nälkäiselle suomalaistytölle kerran Kölnissä

Hallo ja lämpimät terveiset Kölnistä!

Voisin sanoa, että täällä sitä ollaan isolla kirkolla, suuren ja komean Kölnin tuomiokirkon juurella. Vaikka se kaunis ja upea onkin, eihän sitä kuitenkaan voi verrata vaikkapa Limingan kirkkoon, jonka sympaattista vaivaisukkoakin on välillä ehtinyt olla jo ikävä.

Ihmeellisen hyvin seurakuntablondi on täällä Saksassa jo tähän saakka pärjäillyt. Eksyäkään en ole ehtinyt kuin ehkä noin kymmenen kertaa ja ajellut metrolla väärään suuntaan. Mutta sillä tavoin tulee kaupunki hyvin tutuksi.

Läksiäisissä saamani survivor-paketti on ollut jo suureksi hyödyksi. Hienoa esiliinaa olen esitellyt ylpeänä kaikille vierailleni. Sen saamista tomaattikastike-tahroista päätellen spaghetti bolognesea on tässä pappilassa tarjoiltu usein ja kaikki vieraani ovat jopa sitä syötyään säilyneet hengissä.

Isoset olivat lähtiessäni kovin huolissaan, kuinka nyt Saksassa pärjään, kun Hesburger ei tarjoa megamättömahdollisuutta täällä uudella kotiseudullani. Minulla onkin teille iloista kerrottavaa!

Jo toisena päivänäni täällä Kölnissä, kävelyretkellä uuteen kotikaupunkiin tutustuessa, silmiini loistaen osuivat tutut, punaiset kirjaimet. Kylläpä tuli kotoinen olo! Nyt voitte huokaista helpotuksesta, Hesburgerilla voi aina käydä lieventämässä koti-ikävää.

Kyllä, niin se on, että jotkut asiat elämässä muuttuvat, mutta ruokahalu – se säilyy aina.

Herkullista kesää kaikille ja taivaan Isän siunausta!

Tavataan kirkolla

AM

Pieni jouluhartaus

En yhtään ihmettele, miksi Jeesus sanoi Taivaan valtakunnan olevan lastenkaltaisten. Saan usein huomata, että lapset ovat monin tavoin meitä aikuisia viisaampia ja opettavat meitä vähintäänkin yhtä paljon kuin me heitä. Tämä pieni jouluhartaus kertoo yhdestä niistä suurista viisauksista, joita olen lapsiltani oppinut.

Sain tyttäreltäni joululahjaksi muutama vuosi sitten suloisen pienen seimikoristeen. Laitoin sen kunniapaikalle lipaston päälle koko joulun ajaksi. Loppiaisen jälkeen keräilin joulukoristeita laatikkoon ja olin juuri ottamassa lipaston päältä tuota jouluseimeä, kun tyttäreni osui paikalle. Hän kysyi minulta, miksi laitan seimen pois. Selitin, että joulukoristeita pidetään esillä vain joulun ajan ja sen jälkeen ne kerätään laatikoihin odottamaan seuraavaa joulua. Kuullessaan tämän, pienen tyttöni suupielet kääntyivät alaspäin ja hartiat lysähtivät. Kysyin, oliko hän tarkoittanut, että pitäisin koristetta esillä läpi vuoden. Tyttö nyökkäsi ja sanoi vielä, ettei hän ollut ajatellut sen olevan pelkkä joulukoriste. Niin seimi sai jäädä ja minä ymmärsin, miten oikeassa tyttöni olikaan.

Jeesus-lapsi kuuluu jouluun. Kouluissa voidaan vielä esittää seimi-kuvaelmaa, käydä joulukirkossa ja puhua siitä, miksi joulua oikeasti vietetään. Melkein kaikissa suosituimmista joululauluista puhutaan Jeesuksesta tai ensimmäisestä joulusta, vaikkei aina ihan suoraan. Sellainenkin ihminen, joka kuuluu kirkkoon vain tavan vuoksi tai ”uskoo ehkä johonkin, mutta omalla tavallaan”, voi nostaa jouluseimen tupansa koristeeksi ja lähettää pyhää perhettä kuvaavia kortteja läheisilleen. Vauvat ovat söpöjä ja perheidylli romanttisessa tallissa aasien ja lampaiden keskellä sopii koristeeksi kenelle vain. Onhan joulun keskeinen sanomakin rakkaus.

Mutta joulun tultua Jeesus-vauva pakataan laatikkoon varaston perälle odottamaan seuraavaa joulua. Sitten ”taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen”, kuten suomalaisten rakastama joululaulukin kertoo.

Jeesus ei koskaan saa jäädä meidän kotiimme koko vuodeksi. Hän ei saa kasvaa aikuiseksi, koska ristillä riippuva mies on inhottava näky ja lisäksi se pakottaa meidät miettimään omaa osuuttamme tuohon kärsimykseen. Jeesus kärsi ja kuoli minun pahuuteni tähden. Se ei ole suloista tai romanttista. Se ahdistaa ja masentaa. Parempi siis pitäytyä siinä Joulun Lapsessa, joka on vain vaaraton pikku-vauva eikä liity minuun mitenkään. Ja joulun mentyä, sen voi viedä pois, niin ei tule liikaa ajatelluksi, vai kuinka?

Ehkäpä kuitenkin tänä jouluna uskaltaisit ottaa riskin. Antaisit Jeesukselle sijan joulussasi, etkä pakkaisikaan häntä pois kuusenkoristeiden ja kynttelikköjen mukana vaan antaisit jäädä luoksesi koko vuodeksi. Antaisit hänelle mahdollisuuden kasvaa aikuiseksi ja näyttää, mitä hän on sinun puolestasi tehnyt. Ehkäpä saisit silloin huomata, että Jeesus ei olekaan pelkkä joulukoriste vaan joulun sanoma on todellinen. Eikä se ole riippuvainen siitä, onko ympärilläsi jouluna paljon ihmisiä vai vietätkö joulua yksin. Onko lunta vai sataako vettä. Onko jouluruokaa pöytä pullollaan vai syödäänkö jouluateria nakkikioskilla. Sillä se joulun juhlittu rakkaus onkin jotain vielä suurempaa kuin äidin ja isän rakkaus. Joulun sanoma on Jumalan rakkaus sinua kohtaan. Hän rakastaa sinua niin paljon, että antoi ainoan poikansa syntyä maailmaan, kärsiä ja kuolla, ettet sinä joutuisi kadotukseen vaan saisit iankaikkisen elämän.

”Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.”

   1.Joh.4:9-10

Tänä jouluna Jumala tahtoo antaa sinulle joululahjaksi jotain tarpeellista, oman poikansa. Hän toivoo, että otat lahjan vastaan, ja ettet pitäisi sitä pelkkänä joulukoristeena vaan ottaisit sen osaksi elämääsi. Antaisit sille kunniapaikan sydämessäsi ja säilyttäisit sen siellä ikuisesti.

Siunattua joulunaikaa!