Pienen tauon jälkeen taas uutta vlogia pukkaa. Nyt on vuorossa Ollin päivä! 🙂
Category Archives: Blogit
Eka päivä Taizéssa
Alla olevasta linkistä pääset ihmettelemään ensimmäisen päivän tunnelmia Taizéssa Emman ja Ainon matkassa.
https://drive.google.com/file/d/0B5CkSuPBLmK-VGFoR2JZZzRSYlk/view?usp=drivesdk
Matkalla Taizéen
Ensimmäisenä päivänä vlogia pitivät Ville ja Matias. Alla olevasta linkistä pääset katsomaan, miten se matka menikään.
https://drive.google.com/file/d/0B5CkSuPBLmK-OTNmU1gxdWU5YkE/view?usp=drivesdk
11.11. klo 11:11
Ei, tämä mystinen ajankohta ei tarkoita maailmanloppua eikä se ole myöskään jonkun uskonnollisen tahon arvio siitä, milloin Kristus palaa maan päälle. Ei, se ei ole myöskään marraskuun synkin, syksyisin päivä. Ei suinkaan, sillä juuri tuona päivänä pimeä syksy tässä Kölnin kaupungissa väistyy ja ilmoille kajahtaa satojen tuhansien juhlijoiden riemukas huuto: Kölle Alaaf! 
Kölle Alaaf on tervehdyshuuto, joka jokaisen Kölnissä asuvan tulee hallita. Paljasjalkaiset Kölniläiset tervehtivät toisiaan näin, mutta ennen kaikkea jokainen kaupungin asukas silloin kun karnevaalijuhlinnat ovat kaupungissa käynnissä.
11.11. on karnevaalikauden aloituspäivämäärä, ja tuo riemukas kausi alkaa kyseisenä päivänä tasan klo 11:11 eikä minuuttiakaan aikaisemmin tai myöhemmin.
Mistä karnevaaleissa sitten oikein on kyse? Karnevaalijuhlaa on vietetty täällä jo satoja vuosia, itse asiassa keskiajalta saakka. Karnevaali juontaa juurensa katolisesta perinteestä, ja koska Reininmaa edelleen on vahvasti katolista aluetta, on karnevaalien juhliminen tapana juuri täällä. Juhla edeltää paastokauden alkamista, eli karnevaali päättyy joka vuosi paastonajan aloittavaan tuhkakeskiviikkoon, 40 päivää ennen pääsiäistä. Kontrasti karnevaaliviikon ja paastonajan alkamisen välillä on suuri: Kun koko 6 päivää on julittu, tuhkakeskiviikosta lähtien hiljennytään kurinalaisempaan elämään odottamaan hiljaista viikkoa ja pääsiäistä.
Karnevaalien huippukohdat ovat 11.11. lisäksi etenkin karnevaaliviikon avajaispäivä torstai (Feiberfastnacht=naisten juhla) sekä suuri kulkuepäivä maanantai (Rosenmontag = Ruusumaanantai). „Naisten päivänä“ perinteisesti naiset ovat saaneet leikata miehiltä kravatit poikki ja antaa suukkoja tuntemattomillekin. Ruusumaanantaina voi seurata Kölnin keskustan alueella upeaa, useiden kilmometrien mittaista ja tuhansien osallistujien kulkuetta. Kulkuueessa voi nähdä perinteisiä karnevaaliseurojen asuja, karnevaalivoimistelijoita, muusikoita, valtavia usein poliittisella satiirilla ja mielikuvituksella rakennettuja erilaisia vaunuja, upeita asuja ja usein myös julkisuuden henkilöitä. Kulkuetta seuratessa taivaalta sataa ruusuja ja karkkeja, joita kulkueeseen osallistujat vaunuistaan katsojille heittelevät. Ehkä tätä voisi verrata abirekka-letkaan, mutta vielä sata kertaa isompana.
Karnevaalikulttuuri kuuluu Kölnin kaupunkiin yhtä vahvasti kuin Suomessa joulupukki Korvatunturille. Jos Kölnissä tahtoo asua, on pakko oppia elämään karnevaalien kanssa – tavalla tai toisella. Yleisesti olen saanut sellaisen käsityksen, että Kölniläiset voivat suhtautua karnevaaleihin vain kahdella tavalla: Niitä joko rakastaa tai vihaa.
Koska koko kaupunki juhlii varsinaisen karnevaaliviikon aikana yhteensä 6 päivää kaupungin joka ikisessä kolkassa ja lähiössä, varmin tapa suojautua karnevaaleilta on matkustaa ICE-luotijunalla evakkoon viikon ajaksi. Mielellään jo edellisenä päivänä, sillä kun karnevaali on kerran päässyt alkamaan, ei ole lainkaan varmaan, että pääsee perille rautatieasemalle saakka ilman, että joku kuitenkin onnistuu vetämään sinut mukaan juhlimaan, antaa sinulle luvatta suukon tai jos satut olemaan miespuolinen henkilö, katkaisee kravattisi saksilla.
Köln ei ole ainoa kaupunki, jossa karnevaaleja juhlitaan. Tunnelmaan voi päästä myös muuallakin Reininmaalla, Düsseldorfissa ja lisäksi Frankfurtin lähellä Mainzissa. Köln on kuitenkin kaikkien karnevaalikaupunkien äiti, ja kunnon kölniläinen ei koskaan myönnä, että Düsseldorfissakin voisi olla hyvä karnevaalitunnelma. Tiedoksi nyt teille, että Kölnillä ja naapurikaupungilla Düsseldorfilla on ikuinen viha-rakkaus-suhde. Düsseldorfilla on myös oma karnevaalitervehdys, mutta sitä en suinkaan näin kölniläisenä aio teille opettaa 😉
Kölle Alaaf-asenteeseen kuuluu paitsi asianmukainen karnevaaliasuun panostaminen mahdollisimman mielikuvituksellisesti, karnevaalilaulujen hoilaaminen, täpötäysissä kneipeissa eli kuppiloissa ja baareissa tanssiminen, paikallisen Kölsch-oluen nauttiminen sekä kaikista tärkeimpänä iloinen mieli ja yhdessä kaikkien, tuntemattomienkin kanssa, juhliminen. Mielestäni parasta on, että kaikki ikäluokasta riippumatta pukeutuvat erilaisiin asuihin ja juhlivat karnevaaleja. Itse asiassa monet iäkkäämmät ne vasta ovatkin kovia karnevaalifaneja!
Näin lähes kolmen Kölnissä vietetyn vuoden jälkeen minusta kuitenkin tuntuu, että „Kölle Alaaf!“ on merkittävämpi juttu, kuin vain karnevaalitervehdys: se on ennenkaikkea elämänasenne. Kölniläiset, ja reininmaalaiset ihmiset yleensäkin, ovat varsin iloisia, avoimia ja huumorintajuisia. Elämää ei oteta liian vakavasti ja aina löytyy ilonaiheita. Joku seurakuntalaiseni täällä suomalaisten parissa onkin luonnehtinut heitä aika osuvasti: Kölniläiset ovat vähän kuten savolaisetkin; rentoja, hauskoja ja sopivasti hulluja. Ja jos he innostuvat puhumaan murteella, ei sitä ymmärrä kukaan. Ei varsinkaan Düsseldorfilainen.
Siispä, mikäli tahdot heittäytyä karnevaalihuumaan kölniläisten kanssa, pukeutua Mikki Hiireksi, Peter Paniksi, Barbieksi, Popcorn-pussiksi, suihkukopiksi tai vaikka rippituoliksi (kyllä, kaikki nämä asut olen todistettavasti nähnyt karnevaaliaikaan Kölnin kaduilla), suosittelen lämpimästi matkaa tähän kaikkien karnevaalirakastajien kehtoon, tietenkin kuumimpaan karnevaaliaikaan eli helmikuun alussa! Ja jos et pääse karnevaalimatkalle vielä seuraavana vuonna, älä turhaan murehdi, sillä nämä kekkerit vietetään joka vuosi. Karnevaalirakastajat lohduttavat itseään karnevaaliviikon päättyessä lauseella „Nach dem Karneval ist vor dem Karneval“ eli karnevaalien jälkeen on hyvä tilanne – karnevaalien tuloa voi alkaa taas odottaa!
Siis: Ich möch noh Kölle jon! (=Kölschin murteella: Tahdon Kölniin)
Terkuin,
Anna-Maari
P.S. Tunnelmaan pääsee kuuntelemalla maan mainioita ja jo 4 karnevaalipäivänä maailman rasittavimpia karnevaalilauluja. Tässä oma suosikkini 😉
Easter sunday, viimeinen päivä Irlannissa.
Hostellin aamiaisen jälkeen lähdimme pääsiäismessuun Christ Church Cathedraliin. Luterilaiseen toimitukseen tottuneelle messu oli sangen uudenlainen kokemus. Ei välttämättä sisällöltään, mutta puitteiltaan kylläkin: Valtavan komea kirkko, hienot asut, valtavan taitava kuoro laulamassa latinaksi, paljon seisomista, kovin juhlallinen tunnelma…
Christ Church – katedraali on Dublinin vanhin tuomiokirkko. Puitteet messulle olivat siis upeat ja lisäksi saarnaamassa oli itse arkkipiispa!
Messun jälkeen saimme kutsun kirkkokahville kirkon kryptaan. Siellä näimme myös urkupilliin muumioituneen kissan ja hiiren.
Katedraalin krypta on Britannian ja Irlannin suurimpia lajissaan ja lisäksi Dublinin vanhin rakennelma (1000-1100-luvulta). Siellä oli oikein viihtyisää ja ajattelimme, että ehkä Limingassakin pitäisi siirtää kirkkokahvit kirkon alle! 😉
Seuraavaksi syötiin evästä ja sovittiin treffit Peltsin ja Fransin kanssa. Heiltä kuulimme millaista on todella asua ulkomailla. Kuulimme sattumuksista, niin hyvistä kuin haasteellisistakin kokemuksista. Samalla onnistuimme olemaan juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja näimme pääsiäiskapinan muistopäivän juhlaparaatin
Anu kertoi meille edellispäivänä, että Irlannissa ei ole varsinaista itsenäisyyspäivää vaan itsenäisyyttä juhlitaan pääsiäissunnuntaina, pääsiäiskapinan muistopäivänä.
Oivallisen päivän mainio lopetus oli yhteinen pääsiäisateria hotellin läheisessä ravintolassa/pubissa. Siellä pidimme kuulumiskierroksen jakaen ajatuksi ja kokemuksia reissusta. Todella paljon olemme saaneet tutustua Irlantiin näin lyhyessä ajassa! Olemme nähneet maaseutua ja kaupunkia ja löytäneet niin hyviä kuin huonojakin puolia. Olemme selvinneet kummallisista hanoista ja ylittäneet itsemme pienissä, mutta ei suinkaan vähäpätöisissä asioissa.
Ruoka maistui, niin myös jälkiruoka ja kaiken herkuttelun jälkeen alkoi hurja rahojenlaskemistuokio joka muistutti enemmän tai vähemmän huutokauppaa. Jokainen maksoi käteisellä omat syömisensä ja siitä syntyi melkoinen näytös! 😀 Kylläisinä jäimme kuuntelemaan elävää musiikkia pubin puolelle. Kaksi miestä soittivat uskomattoman hyvin (toinen kiraraa, toinen viulua) ja lauloivat. Kirsi kävi ostamassa heidän levynsä. Hyvää musiikkia ja hyvä tunnelma, täydellinen lopetus päivälle!
p.s. Jotakin tapahtui poliisilaitoksen edessä, kun olimme matkalla syömään. Onneksi tapahtuma on osittain videoitu, joten voi olla, että pääsette piakkoin näkemään, mitä oikein tapahtuikaan…
Lankalauantai
Aamulla heräsimme hyvin levänneinä ja nautimme Hostellin aamupalan. Kymmeneltä lähdimme koko porukalla kohti Dublinin Linnaa, mutta sinne päästyämme totesimme, että kiertelisimme aamupäivän shoppaillen, koska sunnuntaina kaupat saattaisivat olla kiinni ja meillä olisi hyvin aikaa tutustua linnaan ja muihin nähtävyyksiin. Lähdimme siis pienemmissä ryhmissä kukin omiin suuntiimme metsästämään Dublinin vaate- ja matkamuistokauppoja.
Dublin on hyvin kaunis kaupunki ja aikansa sai hyvin kulumaan pelkästään katuja kävellen ja kaupunkia katsellen. Ihmiset olivat täälläkin ystävällisiä ja avuliaita.
Dublinin kaduilla oli myös valtava määrä erilaisia katutaiteilijoita saippuakuplan puhaltajasta breakdance-ryhmään. Tässä yksi ehkä erikoisimmista.
Rahat tuhlattuamme, lounaan nautittuamme ja Starbucksin löydettyämme suunnistimme Trinity Collegelle ja tapasimme Suomalaisen Anu Vikeväinen-O’Byrnen, joka on asunut Irlannissa 22 vuotta ja on itse valmistunut Trinity Collegesta. Hän näytti meille kaunista kampusta ja esitteli mielenkiintoista Irlannin Kansallismuseota, jossa näimme esimerkiksi suosta löytyneitä, muumioituneita ihmisiä ja vanhoja kultakoruja.
Anu kertoi meille myös valtavasti kiinnostavia asioita Irlannista. Iltapäivä oli todella antoisa, kiitos Anu! 🙂
Huomenna pääsemme nauttimaan Anglikaanisen kirkon pääsiäismessusta ja toivottavasti tapaamme myös tosi-isojen ulkomaanedustajat Fransin ja Peltsin!
Good Friday – Pitkäperjantai
Heräsimme tavallista kuivempaan aamuun ja näimme hostellin ikkunasta päivän määränpäämme, eli Croagh Patrick -vuoren. Aikaisempina päivinä sumu oli niin paksua että koko vuorta ei näkynyt.
Pakkasimme tavarat ja istuimme viimeistä kertaa aamiaisella Abbey Wood Housessa. Pian olimmekin jo bussissa matkalla vuoren juurelle. Useista lähteistä olimme saaneet käsityksen, että reitti on helpohko ja sen kävelee helposti niin lapsi kuin vanhuskin. Suomalaisella mittapuulla reitti oli ennemminkin haasteellinen, paikoin jopa hengenvaarallinen.
Pidimme useita taukoja jo alusta lähtien, ihastellen upeita maisemia. Matkalla syntyi Pyhä Patrick -laulu Ukko Nooan sävelmällä ja Kirsi päätti jäädä Irlantiin lammasfarmariksi!
Kirsi päätti jäädä Irlantiin lammasfarmariksi!
Kun useat sporttiset papat olivat ohittaneet meidät, saavuimme mekin viimeiselle nousulle. Suomalainen sisu oli koetuksella, kun jyrkkä, irtokivinen rinne jatkui loputtomiin. Jaksamista auttoivat vastaantulijoiden reippaat kannustukset.
Ensimmäiset saapujat ehtivät ihastella maisemia pari minuuttia, kunnes huippu peittyi sumuun. Huipulle päästyä oli kuitenkin voittajafiilis. Hetki istuttiin kappelin portailla ja sitten alkoi hurja alastulo.
Matkalle oli rakennettu maisemaan istuva kivirakennus. Suureksi helpotukseksi, lähempi tutkiskelu paljasti sen olevan vessa. Toisin kuin odotimme, vastassa oli metallipönttöinen vesivessa ja palmoliven käsisaippua! Ja taas matka jatkui.
Maisemat olivat henkeäsalpaavia, kuten myös tuuli paikoitellen. Kiitimme kuitenkin onneamme, ettei satanut vettä ja kaikki selvisivät ehjin nahoin alas asti. Päivän Tunnusanakin oli osuvati: ”Älkää viivyttäkö minua. Herra on antanut matkani onnistua. 1.Moos. 24:56” Ehdottomasti lähes viiden tunnin vaellus kannatti, mutta vei voimat.
Bussimatka Dubliniin oli unentäyteinen. Bussikuski oli oikein mukava vanha mies, joka ei kaahaillut yhtä kovasti kuin edellinen kuski. Westportin jälkeen Dublin tuntuu todella isolta kaupungilta. Kävimme yhdessä jo hieman tutustumassa lähistöön ja huomenna on luvassa nähtävyyksiä ja shoppailua.
-Katri Kurkela & Moonika Kinnunen
Hola Hola, Coca-Cola
Tässä asenteesta on meillä muilla oppia ottamista; pyöräretki sateessa ja silti hymyilyttää. Go Girls!
Moi! Terveisiä Irlannin upean aamukuoron konsertista! Kuuntelen sitä sängystä käsin ja ainakin punarinta siellä laulaa monien muiden kanssa. <3-Kirsi
Asenne ratkaisee! Irlantiin kun mentiin, niin sade ei pyöräretkeä pilaa.
Tänä aamuna viimeinkin selvisi ketkä meistä on tehty sokerista. Säänhaltijat eivät selvästikään olleet lukeneet juuri sitä Kirsin sähköpostia, jossa oli maininta pyöräretken aikataulusta. Taivaalta satoi runsasta tihkua, joka tuntui siltä kuin olisi suihkutettu taukoamatta suihkepullolla naamaan. Vanhoina partiolaisina me allekirjoittaneet vedimme aamulla lähes vedenpitävät, vaikkakin jo puolimatkassa läpimärät, tuulipuvut niskaan ja lähdimme muutaman muun kanssa kohti pyörävuokraamoa. Osa otti pyörän kaupungissa ajeluun, mutta me kolme, Jonna, Meri ja Kirsi, lähdimme Greenwayn pyöräilyreitille. Mukava irkkukuski heitti meidät ensiksi Mulrannyyn, ja vaikka matka hieman kestikin, hyvää kannattaa ilmeisesti aina odottaa. Perillä odotti lisää avuliaita irkkumiehiä valmiina auttamaan kolmea sporttista mimmiä hädässä ja pyöränpenkkien säätämisessä.
Irlantilainen liikenneruuhka #VainIrlantiJutut
Sade ei menoa hidastanut, mutta lampaat senkin edestä. Matkalla juutuimme irlantilaiseen ”traffic jamiin”, kun joukko ajattelemattomia lampaita ylenkatsoi liikennesääntöjä ja käveli keskellä tietä. Onni onnettomuudessa: meilläpä olikin mukana lammaskuiskaaja! Jättäessämme lammasaitauksen portin auki, Kirsi teki juuri niin kuin työlleen omistautuneen nuorisotyöntekijän kuuluukin tehdä. Hän ohjasi kadonneet lampaat takaisin laumaansa ja matka jatkui vaan, just pedal on…
Ihana Westport Housen kahvio <3
Kävimme tutustumassa Westport houseen ja allekirjoittaneet lähinnä kahvioon, olihan se sentään talon keittiö. Keksejä emme suosittele muille, mutta latte oli sitäkin parempaa. Kauppakirjat ovat allekirjoituksia ja Westport housen omistajien myöntymistä vaille valmiit, eli tuparit järjestämme pian. Ystävämme, olette kaikki tervetulleita Irlantiin!
Nowportissa oli mukava pysähtyä syömään.
Juuri niin kuin mekin olimme erittäin tervetulleita anglikaanisen kirkon kiirastorstain messuun. Messussa oli erittäin lämmin tunnelma ja meidät toivotettiinkin tervetulleeksi useita kertoja. Messun jälkeen paikallinen pappi ja nuorisotyöntekijä jäivät juttelemaan kanssamme ja pari valokuvaakin otettiin. Huomenna meillä on kuitenkin taas lisää sporttista menoa tiedossa, joten nyt nukkumaan.
Jonna & Meri
Kohta mennään
Heissan!
Alle 12 tuntia ensimmäiseen lentoon. Jännittää ja hermostuttaa. Pakkaaminen aiheuttaa vaikeuksia. Tuntuu koko ajan, että jotain puuttuu vaikka tarkat listat on tehty ja niitä noudatettu.
I cannot wait! Tuntuu hurjalta, että jo huomenna lähdetään. Tarkistan vähän väliä säätiedotteen, jotta tulee varmasti oikeanlaista vaatetta mukaan. Aamulla (tai no pikemminkin yöllä…) pitää herätä jo kolmelta, jotta keretään ajoissa lentokentälle. Eli nukkumaankin pitäisi päästä jo ihan parin tunnin sisään, mutta epäilen sitä omalla kohdallani. Toivottavasti ei mene koko yö valvoessa.
Nämä viime hetken valmistelut ovat aina kaikistä jännittävimpiä, ainakin minulle. Vaikka tämä ei ole ensimmäinen kertani ulkomailla, jännittää kyllä ehkä eniten. Haluaisin jo päästä näkemään, millaista niin paljon puhutulla vihreällä saarella on.
Tätä reissua ollaan odotettu jo pitkään ja toivottavasti siitä tulee ikimuistoinen!