Kategoriat: Blogit

Ei, tämä mystinen ajankohta ei tarkoita maailmanloppua eikä se ole myöskään jonkun uskonnollisen tahon arvio siitä, milloin Kristus palaa maan päälle. Ei, se ei ole myöskään marraskuun synkin, syksyisin päivä. Ei suinkaan, sillä juuri tuona päivänä pimeä syksy tässä Kölnin kaupungissa väistyy ja ilmoille kajahtaa satojen tuhansien juhlijoiden riemukas huuto: Kölle Alaaf!

Kölle Alaaf on tervehdyshuuto, joka jokaisen Kölnissä asuvan tulee hallita. Paljasjalkaiset Kölniläiset tervehtivät toisiaan näin, mutta ennen kaikkea jokainen kaupungin asukas silloin kun karnevaalijuhlinnat ovat kaupungissa käynnissä.

11.11. on karnevaalikauden aloituspäivämäärä, ja tuo riemukas kausi alkaa kyseisenä päivänä tasan klo 11:11 eikä minuuttiakaan aikaisemmin tai myöhemmin.

Mistä karnevaaleissa sitten oikein on kyse? Karnevaalijuhlaa on vietetty täällä jo satoja vuosia, itse asiassa keskiajalta saakka. Karnevaali juontaa juurensa katolisesta perinteestä, ja koska Reininmaa edelleen on vahvasti katolista aluetta, on karnevaalien juhliminen tapana juuri täällä. Juhla edeltää paastokauden alkamista, eli karnevaali päättyy joka vuosi paastonajan aloittavaan tuhkakeskiviikkoon, 40 päivää ennen pääsiäistä. Kontrasti karnevaaliviikon ja paastonajan alkamisen välillä on suuri: Kun koko 6 päivää on julittu, tuhkakeskiviikosta lähtien hiljennytään kurinalaisempaan elämään odottamaan hiljaista viikkoa ja pääsiäistä.

Karnevaalien huippukohdat ovat 11.11. lisäksi etenkin karnevaaliviikon avajaispäivä torstai (Feiberfastnacht=naisten juhla) sekä suuri kulkuepäivä maanantai (Rosenmontag = Ruusumaanantai). „Naisten päivänä“ perinteisesti naiset ovat saaneet leikata miehiltä kravatit poikki ja antaa suukkoja tuntemattomillekin. Ruusumaanantaina voi seurata Kölnin keskustan alueella upeaa, useiden kilmometrien mittaista ja tuhansien osallistujien kulkuetta. Kulkuueessa voi nähdä perinteisiä karnevaaliseurojen asuja, karnevaalivoimistelijoita, muusikoita, valtavia usein poliittisella satiirilla ja mielikuvituksella rakennettuja erilaisia vaunuja, upeita asuja ja usein myös julkisuuden henkilöitä. Kulkuetta seuratessa taivaalta sataa ruusuja ja karkkeja, joita kulkueeseen osallistujat vaunuistaan katsojille heittelevät. Ehkä tätä voisi verrata abirekka-letkaan, mutta vielä sata kertaa isompana.

Karnevaalikulttuuri kuuluu Kölnin kaupunkiin yhtä vahvasti kuin Suomessa joulupukki Korvatunturille. Jos Kölnissä tahtoo asua, on pakko oppia elämään karnevaalien kanssa – tavalla tai toisella. Yleisesti olen saanut sellaisen käsityksen, että Kölniläiset voivat suhtautua karnevaaleihin vain kahdella tavalla: Niitä joko rakastaa tai vihaa.

Koska koko kaupunki juhlii varsinaisen karnevaaliviikon aikana yhteensä 6 päivää kaupungin joka ikisessä kolkassa ja lähiössä, varmin tapa suojautua karnevaaleilta on matkustaa ICE-luotijunalla evakkoon viikon ajaksi. Mielellään jo edellisenä päivänä, sillä kun karnevaali on kerran päässyt alkamaan, ei ole lainkaan varmaan, että pääsee perille rautatieasemalle saakka ilman, että joku kuitenkin onnistuu vetämään sinut mukaan juhlimaan, antaa sinulle luvatta suukon tai jos satut olemaan miespuolinen henkilö, katkaisee kravattisi saksilla.

Köln ei ole ainoa kaupunki, jossa karnevaaleja juhlitaan. Tunnelmaan voi päästä myös muuallakin Reininmaalla, Düsseldorfissa ja lisäksi Frankfurtin lähellä Mainzissa. Köln on kuitenkin kaikkien karnevaalikaupunkien äiti, ja kunnon kölniläinen ei koskaan myönnä, että Düsseldorfissakin voisi olla hyvä karnevaalitunnelma. Tiedoksi nyt teille, että Kölnillä ja naapurikaupungilla Düsseldorfilla on ikuinen viha-rakkaus-suhde. Düsseldorfilla on myös oma karnevaalitervehdys, mutta sitä en suinkaan näin kölniläisenä aio teille opettaa 😉

Kölle Alaaf-asenteeseen kuuluu paitsi asianmukainen karnevaaliasuun panostaminen mahdollisimman mielikuvituksellisesti, karnevaalilaulujen hoilaaminen, täpötäysissä kneipeissa eli kuppiloissa ja baareissa tanssiminen, paikallisen Kölsch-oluen nauttiminen sekä kaikista tärkeimpänä iloinen mieli ja yhdessä kaikkien, tuntemattomienkin kanssa, juhliminen. Mielestäni parasta on, että kaikki ikäluokasta riippumatta pukeutuvat erilaisiin asuihin ja juhlivat karnevaaleja. Itse asiassa monet iäkkäämmät ne vasta ovatkin kovia karnevaalifaneja!

Näin lähes kolmen Kölnissä vietetyn vuoden jälkeen minusta kuitenkin tuntuu, että „Kölle Alaaf!“ on merkittävämpi juttu, kuin vain karnevaalitervehdys: se on ennenkaikkea elämänasenne. Kölniläiset, ja reininmaalaiset ihmiset yleensäkin, ovat varsin iloisia, avoimia ja huumorintajuisia. Elämää ei oteta liian vakavasti ja aina löytyy ilonaiheita. Joku seurakuntalaiseni täällä suomalaisten parissa onkin luonnehtinut heitä aika osuvasti: Kölniläiset ovat vähän kuten savolaisetkin; rentoja, hauskoja ja sopivasti hulluja. Ja jos he innostuvat puhumaan murteella, ei sitä ymmärrä kukaan. Ei varsinkaan Düsseldorfilainen.

Siispä, mikäli tahdot heittäytyä karnevaalihuumaan kölniläisten kanssa, pukeutua Mikki Hiireksi, Peter Paniksi, Barbieksi, Popcorn-pussiksi, suihkukopiksi tai vaikka rippituoliksi (kyllä, kaikki nämä asut olen todistettavasti nähnyt karnevaaliaikaan Kölnin kaduilla), suosittelen lämpimästi matkaa tähän kaikkien karnevaalirakastajien kehtoon, tietenkin kuumimpaan karnevaaliaikaan eli helmikuun alussa! Ja jos et pääse karnevaalimatkalle vielä seuraavana vuonna, älä turhaan murehdi, sillä nämä kekkerit vietetään joka vuosi. Karnevaalirakastajat lohduttavat itseään karnevaaliviikon päättyessä lauseella „Nach dem Karneval ist vor dem Karneval“ eli karnevaalien jälkeen on hyvä tilanne – karnevaalien tuloa voi alkaa taas odottaa!

Siis: Ich möch noh Kölle jon! (=Kölschin murteella: Tahdon Kölniin)

Terkuin,

Anna-Maari

P.S. Tunnelmaan pääsee kuuntelemalla maan mainioita ja jo 4 karnevaalipäivänä maailman rasittavimpia karnevaalilauluja. Tässä oma suosikkini 😉