Matkavalmisteluja

Limingan seurakunnan Tosi-isot, eli jo kahden vuoden isoskoulutuksen suorittaneiden ryhmä, alkoi suunnittelemaan yhteistä matkaa, kun Tosi-iso toiminta alkoi vuoden 2013 syksyllä. Yhteinen matkakohde päätettiin demokraattisesti äänestämällä. Ylivoimainen voittaja oli Israel, mutta maan epävakaan tilanteen takia matkakohde vaihdettiin Irlantiin, joka sai toiseksi eniten ääniä. Matkakohteen vaihtaminen tietenkin harmitti, mutta kun tutustuimme yhdessä Irlannin nähtävyyksiin ja kulttuuriin, pettymys vaihtui innostukseksi. Monien mielestä myöskään matkakohteella ei ole niin paljon väliä, kun matkaan lähdetään todella hyvällä porukalla.

Kalenterikuvia ottamassa. :)

Kalenterikuvia ottamassa. 🙂

Matkakohteen päättämisen jälkeen alkoi tietenkin rahankeruu. Ideana oli, että kaikilla on mahdollisuus päästä mukaan rahatilanteesta huolimatta, joten aloimme suunnittelemaan rahankeruu tempauksia. Rahaa kerätäksemme olemme mm. pitäneet kahviloita ravintolapäivinä, myyneet Pilkkosten sukkia ja toteutimme myös Tosi-isojen oman kalenterin, jonka ideana oli murtaa ennakkoluuloja seurakunnan nuorista.

IMG_8324

Renkaanvaihtotempaus

Matkan toimintaa suunnitellessa tutustuimme pienemmissä ryhmissä erilaisiin nähtävyyksiin ja toimintamahdollisuuksiin sekä Irlannin kulttuuriin, jonka pohjalta rakensimme tarkan aikataulun, johon sisältyy paljon joustavuutta. Nyt matkan alkuun on enää noin viikko ja innostus kasvaa kasvamistaan. Pakkaamisestakin olemme jo ehtineet murehtimaan, sillä on hyvin hankala päättää missä mekoissa tytöt haluavat nummilla juoksennella.

Wanhanajan jouluun teimme enkeleitä Tiina Marin keramiikkapajassa.

Wanhanajan jouluun teimme enkeleitä Tiina Marin keramiikkapajassa.

Irlannissa näemme sekä maaseudun kauneutta sekä kaupungin vilskettä. Ensimmäiset kolme päivää saamme nauttia Westportin pienestä, noin 5000 asukkaan kylästä. Westportissa nautimme mm. nähtävyyspyöräilystä ympäri Westportia ja patikoinnista Croagh Patrick, eli Pyhän Patrikin vuorelle, joka on yleinen pyhiinvaelluskohde.
Westportista matkamme jatkuu Irlannin pääkaupunkiin Dubliniin, jossa käymme katsomassa erilaisia nähtävyyksiä. Osallistumme myös Anglikaaniseen messuun, jossa pääsemme toteuttamaan kirkkojemme välistä ehtoollisyhteyttä. Ja suunnitelmissa on myös toteuttaa yhteinen pääsiäisateria ja kalenterista on luonnollisesti varattu aikaa shoppailulle.

Irlannin matkan jännittäviä käänteitä voi seurata täältä blogistamme, johon päivittelemme päivittäin matkan tapahtumia!

Seurakuntablondi elää ja voi blondisti!

Lange nicht gesehen!
Eli heipä hei pitkästä aikaa!
Tämä seurakuntablondi ei ole suinkaan unhotanut lähtöjuuriaan, vaan täällä Reinin rannassa edelleen muistaa lämmöllä melkein yhtä hienoa Liminkajokea… Köhöm. Tai siis lähinnä teitä kaikkia siellä Liminkajoen maisemissa 🙂
Jo pitkään olen ajatellut kirjoittaa kivasta ja iloisesta syysviikosta, jonka te opintomatkaajat toitte mukananne vieraillessanne täällä Kölnissä. Kun kuulin, että siellä on valmisteilla uusi opintomatka vieläkin kaukaisempiin maisemiin, ajattelin vihdoin saattaa nämä muisteluni kirjalliseen muotoon muutaman kuvan kera.
Ette uskokaan kuinka kotoisalta tuntui, kun sympaattinen ja hulvaton joukko liminkalaisia otti Kölnin haltuunsa. Neljän päivän aikana mm. kiertelimme yhdessä kaupunkia, nautimme Kölniläistä perinneruokaa (Huom! Emme käyneet Hesellä – muuta kuin ulkopuolella), ihailimme tuomiokirkon torneja sekä tuhosimme samaiset tornit syöden ne kermavaahdon ja kirsikoiden kanssa.
Sain tutustuttaa vierailijat myös nykyisen työpaikkani, Kölnin suomalaisen seurakunnan toimintaan ja tiloihin. Yhdessä seurakunnan kanssa toteutimme myös iltajumalanpalvelushetken, jonka päätteeksi – uskokaa tai älkää – liminkalaiset nuoret osoittivat olevansa aivan mainioita suomalaisen kansantanssin osaajia. Haitari soi ja askeleet olivat villit. Seurakuntalaiset täällä muistavat vieläkin kehua, kuinka reipasta ja iloista porukkaa vierailijat olivat. Nykyisin jumalanpalveluksissamme saamme nauttia ehtoollista liminkalaisen Tiina-Marin keramiikka-ehtoollisastioista. Kiitos hienosta lahjasta!
Mutta koska kuvat kertovat tunnelmasta enemmän kuin tuhat sanaa, tässä muutama maistiainen opintomatkasta.
Lupaan palailla kuulumisiin taas syksyllä. Sitä ennen toivotan kaikille aurinkoista kesää ja tsemppiä seuraavan opintomatkan valmisteluun.
Tschüss!
 Anna-Maari
Lokakuinen syyssää suosi matkailijoita, lämpöä oli auringon paistaessa yli 20 astetta.

Lokakuinen syyssää suosi matkailijoita, lämpöä oli auringon paistaessa yli 20 astetta.

Puusta näkee paremmin! Sen tiesi Sakkeuskin aikanaan. Mahtavia kiipeilypuita löytyi puistosta Reinin rannalta.

Kuvassa perinteinen Kölniläinen ruoka “Himmel und Äd“ eli taivas ja maa. Ateria sopii siis loistavasti seurakuntablondien nautittavaksi. Sisältää verimakkaraa (maistuu oikeasti paremmalta kuin kuulostaa), perunamuusia, sipulia ja omenamuhennosta.

Kuvassa perinteinen Kölniläinen ruoka “Himmel und Äd“ eli taivas ja maa. Ateria sopii siis loistavasti seurakuntablondien nautittavaksi. Sisältää verimakkaraa (maistuu oikeasti paremmalta kuin kuulostaa), perunamuusia, sipulia ja omenamuhennosta.

Puusta näkee paremmin! Sen tiesi Sakkeuskin aikanaan. Mahtavia kiipeilypuita löytyi puistosta Reinin rannalta.

Puusta näkee paremmin! Sen tiesi Sakkeuskin aikanaan. Mahtavia kiipeilypuita löytyi puistosta Reinin rannalta.

 

 

Schnell, schnell in Köln!

24.10. Kotiinlähtöpäivänä
Junan ilmoitettu lähtöaika Kölnistä Frankfurtiin oli 10.55, joten meillä oli hyvin aikaa aamulla pakata laukut ja syödä vielä kerran hotellin runsas aamiainen. Päivän tunnussana osui jälleen nappiin: ”Jeesus sanoi: Minun käy sääliksi näitä ihmisiä. En tahdo lähettää heitä pois nälkäisinä, etteivät he uupuisi matkalla.” Matt.15:32 Taisi Jesse tietää, että tulisimme vielä juoksemaan junan vierellä kerran jos toisenkin.

Löysimme oikean junan helposti, mutta eväitä ostaessa aika vierähti nopeasti ja laiturille ehdittyämme oli aikaa lähtöön enää viisi minuuttia. Oikea junanvaunu näytti olevan kilometrin päässä, joten päätimme nousta junaan ja kulkea sitten junan läpi omaan vaunuumme. Helpommin sanottu kuin tehty. Ihmisiä seisoskeli ja jonotti käytävällä matkalaukkuineen niin paljon ettei kukaan päässyt eteen eikä taakse. Onneksi Taivaanisä näki blondi-matkanjohtajien tarvitsevan jälleen taivaallista avunantoa ja järjesti viivytyksen. Saimme kuulla, että joutuisimme odottamaan muutaman minuutin, sillä junan toisen osan kiinnityksessä oli ongelmia. Sopivasti sattui konduktööri kävelemään ohi ja käski meidän juosta ulkokautta omaan vaunuumme ”Schnell, schnell!”. Ihme tarvittiin siihenkin että siitä ihmistulpasta kaikki pääsimme pihalle ja sitten sitä juostiinkin junan vierellä kuin elokuvissa konsanaan. Onnellisesti pääsimme omaan vaunuumme. Herralle kiitos, jälleen kerran!

Tunnin junamatka tuntui korkeintaan kahdeltakymmeneltä minuutilta, mutta lentokentällä blondit olivat jälleen pulassa. Kävi ilmi, ettei blondit ja lähtöselvitysautomaatit leiki keskenään. Onneksi saimme virkailijan avuksemme ja orastava paniikki muuttui lopulta helpottuneeksi nauruksi. Matkalaukut saimme sentään ihan itse matkalle koneeseen. Turvatarkastuksessa seurakunta-aktiivinen ryhmämme herätti epäilyksiä; Kirsin laukussa näkyi dynamiittipötköjä, jotka osoittautuivat kölniläisiksi olutlaseiksi, Peltsin piti näyttää huilukotelon sisältö ja Maria sai riisua kengät, ennen kuin läpäisimme tarkastuksen. Emilia ei virkavaltaa säikähtänyt vaan sai poliisin antamaan lakinkin päästään. Pieni hälyytys vielä saatiin aikaan koneeseen noustessa, mutta se ei onneksi johtanut toimenpiteisiin.

Etukäteen jännitimme tiukkaa vaihtoa lentokoneesta junaan, mutta kun näimme ensimmäisten matkalaukkujemme tulevan hihnalla vain vartti koneen laskeutumisen jälkeen, uskoimme matkamme onnelliseen loppuun. Hyvästelimme Emilian, joka ei vielä ollut saanut tarpeekseen matkailusta (lue: shoppailusta) ja jäi Helsinkiin. Juna-asemalla Kirsi näki ystävänsä ja jäi kauemmaksi muista aikomuksenaan nousta junaan kauempaa ja siirtyä oikeaan vaunuun sisäkautta. Suunnitelma olisikin onnistunut ellei junia olisi ollut kaksi: ensimmäinen matkalla Ouluun ja toinen Seinäjoen jälkeen jonnekin ihan muualle… Kirsin matka junankäytävää pitkin päättyi veturin oveen. Jälleen oltiin samassa tilanteessa kuin Kölnissä, olisi pitänyt mennä ulkokautta. Onneksi konduktööri uskoi selityksen ryhmälipusta, joka odotti muun ryhmän kanssa toisessa junassa ja Tampereella nähtiin jälleen, kun blondi juoksee junan vierellä laukunpyörät savuten. Jälleennäkeminen oli riemullinen ja konduktöörikin (vai oliko se kondiittori?!) onnitteli kadonneen lampaan löytymisestä. Maria oli löytänyt myös uuden lampaan joukkoomme. Jonna kertoi meille kuulumiset piispanmessusta ja pääsi kurkistamaan Saksan ryhmämme salaiseen prinsessa-päiväkirjaan. Ehkäpä kurkistuksia sen saloihin tarjoillaan piakkoin täällä blogissa teillekin… Siihen saakka: Herran haltuun!

Vastuullinen matkanjärjestäjä: Halleluja Airlines

20.10.2013 virallinen lähtöpäivä

Matkamme kohti Anna-Maaria ja Kölniä alkoi oikeastaan jo eilen illalla. Matkustimme lapsuusmuistojen vintage-yöjunalla Tikkurilaan. Matkan aluksi Kirsi luki Päivän tunnussanan lauantaille: ”Herra, teidän Jumalanne, on laupias Jumala.Hän ei hylkää teitä eikä anna teidän tuhoutua.” 5.Moos.4:31 Tähän turvaten on hyvä olla matkaa alkamassa, kun tiedämme vielä, että seurakunta rukoilee piispanmessussa matkamme puolesta. Tämän seurakuntablondien johtaman Halleluja Airlines -matkan tunnuslauseeksi onkin jo muodostunut ”Herran haltuun!” Hyvin olemme tänne asti ainakin selvinneet. Sokos hotel Vantaalla saatiin hyvä aamiainen ja löydettiin  bussi kentälle. Koko porukka on kasassa ja turvatarkastus läpäistynä. Tyylikkäästi kolmisen tuntia etuajassa ollaan nyt linnoittauduttu lähtöportin eteen hirnumaan ja pohdiskelemaan aikavyöhykkeitä. Aurinko paistaa ja tunnelma on korkealla! Seuraava etappimme on Frankfurt. Halleluja Airlines kuittaa. Herran haltuun!

Locked

Alla oleva kuva on Kölnin keskustasta, Rein-joen ylittävältä Hohenzollenbrücke – sillalta.

Locked

Silta on tullut kuuluisaksi sen kymmenistätuhansista lukoistaan, joita rakastuneet parit ovat tuoneet sillalle rakkautensa merkiksi. Traditioon kuuluu, että lukko kiinnitetään siltaan ja avain heitetään jokeen – sen merkiksi, että parin rakkaus on pysyvää.

Monet koristelevat lukon nimikirjaimillaan, näkyypä niissä silloin tällöin merkintöjä esimerkiksi “She said yes – xx & xx engaged 1.1.2013“.

Ikuiselle romantikolle lukkomeri on tietysti ihastelemisen arvoinen ja vain mielikuvitus on rajana siinä, kuinka monet erilaiset parit ja rakkaustarinat ovat jättäneet jälkensä tähän siltaan.

Toisaalta kyynikko ja enemmän realismiin tukeutuva kuin tunteiden nimeen vannova saattaa löytää sillan metallirihmastosta myös suuren, terässaksilla tai jollain muulla järeällä työkalulla, revityn reiän. Tai ehkäpä hajoitetun lukon, joka muistuttaa, että kaikki rakkaustarinat eivät ole ikuisia. Joku varmaankin miettii sillalla lukkojen ohitse kävellessään, että olisiko sittenkin pitänyt säästää ne avaimet.

Myönnän – olen toivoton romantikko, hajotetut lukot ja reiät aidassa tekevät minut surulliseksi. Mutta toisaalta voisin myös iloisin ja vakuuttunein mielin käydä väittelyyn ikuisen rakkauden kieltävän kyynikon kanssa, olen nimittäin ihan varma siitä, että ikuisesti pysyvää rakkautta ON oikeasti olemassa.

Sellaista rakkautta, jonka lukko ei aukea, vaikka koittaisimme millä avaimilla, pihdeillä, terässaksilla, rautasirkkelillä. Ei, vaikka anelisimme polvillamme toista osapuolea lopettamaan rakastamisen.

Jumalan rakkaus meitä kohtaan on ihan uskomaton voima. Siihen ei ymmärryksemme yllä. Hän itse sanoo: “Minun rakkauteni sinuun ei järky, eikä minun rauhanliitooni horju“.

On turvallista tietää olevansa Jumalan rakkauden kanssa “ihan lukossa“.
Sitäpaitsi – romantiikka kannattaa aina.

Iloitsen siitä, että pian saan syksyiseen Kölniin vieraita kotiseuduilta, kun seurakunnan 11 hengen nuorten ja nuortenmielisten joukko saapuu valloittamaan Reinin rantaa.
Ihailemme sitten yhdessä kaupunkia, mm. näitä lukkoja.

TERVETULOA – WILLKOMMEN!

AM

Sattuipa nälkäiselle suomalaistytölle kerran Kölnissä

Hallo ja lämpimät terveiset Kölnistä!

Voisin sanoa, että täällä sitä ollaan isolla kirkolla, suuren ja komean Kölnin tuomiokirkon juurella. Vaikka se kaunis ja upea onkin, eihän sitä kuitenkaan voi verrata vaikkapa Limingan kirkkoon, jonka sympaattista vaivaisukkoakin on välillä ehtinyt olla jo ikävä.

Ihmeellisen hyvin seurakuntablondi on täällä Saksassa jo tähän saakka pärjäillyt. Eksyäkään en ole ehtinyt kuin ehkä noin kymmenen kertaa ja ajellut metrolla väärään suuntaan. Mutta sillä tavoin tulee kaupunki hyvin tutuksi.

Läksiäisissä saamani survivor-paketti on ollut jo suureksi hyödyksi. Hienoa esiliinaa olen esitellyt ylpeänä kaikille vierailleni. Sen saamista tomaattikastike-tahroista päätellen spaghetti bolognesea on tässä pappilassa tarjoiltu usein ja kaikki vieraani ovat jopa sitä syötyään säilyneet hengissä.

Isoset olivat lähtiessäni kovin huolissaan, kuinka nyt Saksassa pärjään, kun Hesburger ei tarjoa megamättömahdollisuutta täällä uudella kotiseudullani. Minulla onkin teille iloista kerrottavaa!

Jo toisena päivänäni täällä Kölnissä, kävelyretkellä uuteen kotikaupunkiin tutustuessa, silmiini loistaen osuivat tutut, punaiset kirjaimet. Kylläpä tuli kotoinen olo! Nyt voitte huokaista helpotuksesta, Hesburgerilla voi aina käydä lieventämässä koti-ikävää.

Kyllä, niin se on, että jotkut asiat elämässä muuttuvat, mutta ruokahalu – se säilyy aina.

Herkullista kesää kaikille ja taivaan Isän siunausta!

Tavataan kirkolla

AM