Tuleeko joulu?

Tuleeko joulu? Tuleeko se sinne, minne lahjojen vuori ei yllä? Köyhyyteen, nälkään ja kylmään. Tuleeko se sinne, minne päivän valo ei löydä? Toivottomuuteen, suruun ja kaipaukseen.  Tuleeko joulu sinne, missä en haluaisi olla? Pelkoon, kipuun ja yksinäisyyteen.  Tuleeko joulu? Tuleeko se, vaikka toivon, että se ei tulisi?

Vedän tonttulakin päähäni ja yritän hymyillä. Onhan sentään joulu tulossa. Luukusta tipahtaa kortti: Iloista joulua! Niin.. Enkelikin sanoi Betlehemin kedolla:  ”Minä ilmoitan teille suuren ilon.”

Täytyykö jouluna olla iloinen? Tuoko virnistys naamalla aidon joulumielen ja  ilon? Tuskin. Se on vain rankkaa. Rankkaa kasvolihaksille ja erityisen uuvuttavaa sisäisesti. Haluaisin, että joku näkisi minut ja minun oikeat tunteeni, mutta vedän naamion kasvoilleni. On raskasta näytellä muuta, mitä todellisuudessa on.

En kuitenkaan suostu uskomaan, että joulu on vain onnellisten ihmisten juhla. Jos palaamme aivan tarinan alkuun,  huomaamme, että  lähtökohtaisesti joulu oli köyhyyttä,  epävarmuutta ja huolta. Lapsi oli pian syntymässä, mutta majatalo toisensa jälkeen sulki ovensa kulkijoiden edestä.  Ei mahtanut Mariaa ja Joosefiakaan hymyilyttää, kun ainoaksi paikaksi löytyi likainen ja pimeä talli.

Ajattelemme usein, että on oleellisia asioita, jotka tekevät joulustamme joulun. Jouluruuat, rakkaat ihmiset, joululahjat, joulukirkko, joulurauha. Joulu ilman näitä tuntuu riisutulta ja merkityksettömältä. Riisuttu joulu paljastaa kuitenkin sen ikuisen ja pyhän, mitä kukaan ei voi viedä pois. Silloin joulu onkin kaikista lähimpänä niitä, jotka ajattelivat aidon joulumielen tuikkivan ainoastaan naapuri-ikkunan takaa.

”Tänään on teille syntynyt Vapahtaja.” Se on joulun lahja jokaiselle ihmiselle. Se on lahja myös eksyneelle ja kodittomalle, lahja vangitulle ja yksinäiselle. Se on lahja sairaalle ja pelokkaalle. Lahja on kääritty vaatimattomaan kääreeseen. Päällä lukee sinun nimesi sekä teksti:  ”Hyvää joulua! Terveisin, Jeesus.”

Kun avaat paketin, huomaat, että Vapahtajan lahja on vapaus. Hän sanoo: ”Ei se haittaa. Sinä saat anteeksi. Älä luovuta.” Hän sanoo: ”Älä pelkää. Minä en jätä sinua.” Hän sanoo: ”Kulje kanssani. Minä näytän tietä.”

Voin lakata itse yrittämästä. Joulumieli syntyy sinne, minne Jeesuskin saa tulla. Hän tulee sinne, missä olen. Minun ei tarvitse koristaa kotiani tai hankkia kalliita lahjoja. Minun ei ole pakko jaksaa. Minun ei tarvitse edes hymyillä.  Hän tietää kyllä.

Valo

Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12)

Ilman valoa ei ole elämää. Minäkin tarvitsen valoa. Mutta nyt tuntuu siltä, että vedän mieluummin verhot eteen. Kirkas kevätaurinko paljastaa kaiken; kaapin päälle kertyneen pölyn, talven jälkeen väsyneet ja kalpeat kasvot. Valossa totuus paljastuu.  En voi piilottaa mitään enkä piiloutua miltään.

Jumala, sinun valosi on kirkas valo, kevätaurinkoa kirkkaampi. Niin kirkas, että pystyt näkemään kuoreni läpi. Läpivalaiset sieluni jokaisen sopukan. Sinulta ei mikään pelko, unelma, pettymys tai häpeä jää huomaamatta.  Siksi siihen valoon on niin pelottava astua. Tällainen minä olen. En sellainen, millainen haluaisin olla. Enkä sellainen, mitä yritän olla.

Navakka keväinen tuuli työntää minua aurinkoa kohti. Sinun valoosi, Jumala. Valaiset elämäni. Tehdyt ja tekemättömät työt, sanotut ja sanomattomat sanat… Odotan tuomiota tai ainakin läksytystä. Mutta että kaikki on minulle anteeksi annettu?!  Jumala, sinun valosi onkin parantavaa ja armahtavaa valoa. Valoosi voin astua juuri tällaisena, kaikkine rosoineni ja arpineni.  Sinun lähelläsi vahvistun. Tunnen, että minä riitän. Tiedän, että aina on toivoa.

Tuuli on pudottanut valtavasti puiden oksia puhtaalle keväthangelle. Turha painolasti on pudotettu pois. Askel kevenee. Suljen silmäni.  Ja tunnen, miten aurinko lämmittää kasvojani.

Varjoista valoon (J.Jyrä)

Näytä Herra minulle se pihakoivu
jonka siimekseen käydä saan
Näytä Herra minulle se rauhan
paikka jota kodiksi kutsutaan

Näytä Herra minulle ne siivet jotka
yli tämän maan mua kannattaa
Näytä Herra minulle se ihminen sen
jonka syliin saan nukahtaa

Näytä Herra minulle ne sillat jotka
yli virtain vie synkkien
Näytä Herra minulle se
aamunkoitto jolloin pakene enää en

Varjoista valoon
Johdata mun tieni
Tää rukoukseni pieni
Sen hiljaa rukoilen
Varjoista valoon
Käyn halki viljapellon
Kuulen kutsun kirkonkellon
Takaa järvenselkien
Varjoista valoon                                                                                                                        
Varjoista valoon

Pyhäinpäivän tunnelmia

Syksyisessä metsässä on jäljellä monta muistoa kesästä: maahan pudonneita lehtiä, kuihtuneita ja kuivuneita kukanvarsia, sirpaleita linnunmunista, josta poikanen on ajat sitten kuoriutunut.

Samalla lailla kun jokainen kesä päättyy syksyyn ja talveen, jokaisen ihmisen elämä loppuu kerran. Näin on tapahtunut niille, jotka ovat eläneet satoja vuosia ennen meitä. Näin käy meille, jotka olemme tällä hetkellä elossa. Elämän päättymistä sanotaan kuolemaksi.

Lauantaina 3.11. vietettiin Pyhäinpäivää. Pyhäinpäivänä erityisesti haluamme muistaa kuolleita läheisiämme. Pyhäinpäivän tienoilla lapset ja vähän isommatkin myös askartelevat Halloween-koristeita: noitia, kummituksia ja kurpitsalyhtyjä. Pelottavat koristeet ja naamiot ovat sukua samalle taikauskolle, joka täällä meillä on saanut ihmiset naamioitumaan pääsiäisnoidiksi pitääkseen pahat voimat loitolla. Pyhäinpäivällä ja vainajien muistamisella ei ole kuitenkaan mitään tekemistä Halloweenin tai kummitustarinoiden kanssa.

Seurakunnissa ympäri maan vietetään Pyhäinpäivänä jumalanpalvelusta, jossa jokaisen tänä vuonna poisnukkuneen muistolle sytytetään oma kynttilä. Kynttilän liekki palaa aina suoraan ylöspäin. Se kertoo meille siitä, että meillä on rukouksessa suora yhteys Jumalaan. Kynttilän valo ja lämpö kertoo Jumalan rakkaudesta ja siitä, että hän elää ja vaikuttaa meidän elämässämme. Limingan kirkossa sytytettiin 43 kynttilää. Paljon on niitä, jotka surevat rakkaitaan.

Kuolema on monille pelottava sana, varsinkin aikuisten on sitä vaikea lausua. Sanotaan, että ihminen on mennyt pois tai jättänyt tämän elämän tai mennyt kotiin. Miksi kuolema on niin vaikea sana? Siksi että kuolema on täysin erilainen kuin mikään muu ero. Kun läheisemme kuolee, emme voi enää olla häneen yhteydessä samalla tavalla kuin ennen. Tiedämme, että emme näe häntä koskaan tämän elämän aikana. Siksi kuolema tuntuu usein hyvin raskaalta ja surulliselta. Jos kuollut ihminen on iäkäs, hänestä on jäänyt paljon muistoja, voimme laittaa hänen valokuvansa esille ja ajatella häntä. Voimme muistella hetkiä, jotka saimme yhdessä viettää hänen kanssaan.

Miksi on yksi elämän suurista kysymyksistä. Kun meille rakas ihminen kuolee, sitä on vaikea hyväksyä. Miksi kävi näin? Miksi Jumala antoi hänen kuolla? On olemassa kysymyksiä, joihin ihminen ei voi saada vastausta. Syntymä ja kuolema ovat salaisuuksia, joiden edessä ihminen kokee oman pienuutensa. Jopa Jeesus, Jumalan poika kysyi vähän ennen kuolemaansa: Miksi minut hylkäsit?

Jumalalle saa huutaa miksi-kysymyksiä? Hänelle saa kertoa kaiken surun ja epätoivon. Emme saa vastausta miksi-kysymykseemme vielä tämän elämän aikana. Mutta voimme luottaa siihen, ettei Jumala jätä meitä yksin suruumme. Hän on lähellä ja tahtoo auttaa ja lohduttaa.

Ihmiset ovat kautta aikojen miettineet, mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen. Ihminen ei ole vain ruumis. Hänellä on myös sielu ja henki, hänellä on luonne, oma tapansa ajatella ja puhua. Kristityt uskovat, että ihmisen henki palaa Jumalan luokse. Hän ei joudu hukkaan. Muistatko mitä pitkänäperjantaina ja pääsiäisenä tapahtui? Jeesus kuoli, ja hänen äitinsä ja opetuslapsensa olivat hyvin surullisia. Mutta kolmantena päivänä Jeesus nousi haudasta ja hän elää tänäänkin.

Kun uskomme Jeesukseen, mekin saamme elää. Kerran Jumala herättää meidät kaikki kuolleista samalla tavalla kuin hän herätti Jeesuksen. Jeesus sanoo: Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun ikinä kuole.Elämme tässä maailmassa, mutta olemme samalla taivaan valtakunnan jäseniä. Kasteessa meidät liitettiin Jeesuksen yhteyteen. Tämä yhteys ei katkea kuolemassakaan. Maanpäällä eläessämme meidän on vaikea kuvitella, millainen paikka taivas on. Raamatussa kerrotaan taivaasta: Jumala itse on heidän luonaan ja pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, ei valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut. Jeesus on silta tästä elämästä tulevaan elämään. Kun uskomme Jeesukseen täällä maan päällä, saamme elää hänen kanssaan ikuisesti taivaassa.

Rakas Jumala.
Kiitos, että olet kanssamme
kaikissa elämämme vaiheissa.
Huolehdit meistä, kun olemme aivan pieniä.
Kannat meitä, kun kasvamme.
Kiitos, että myös tämän elämän päättyessä
pidät meistä huolta
ja kutsut meidät taivaan kotiin.
Lohduta meitä, kun on surun aika.
Anna meidän aavistaa jo täällä
jotakin taivaan kirkkaudesta.
Auta meitä luottamaan Jeesukseen
kaikkina päivinämme.
Kuule meitä hänen rakkautensa tähden.

(Rukous on kirkkokäsikirjasta. Hartaustekstissä lainauksia kirjasta Kerro minulle taivaasta -Kun kuolema koskettaa  (Anna-Mari Kaskinen))

Arvokas vakuutus

Pidin tämän hartauden Limingan lukiolla, mutta minun on annettu ymmärtää, että teknisten ongelmien vuoksi hartaus ei kuulunut luokkiin. Laitan sen siis vielä tänne NuorisoNurkan kotisivuille. Jos sen joku on jo kuullut, niin pyydän anteeksi, että toistan itseäni. Siunausta päivääsi! -Maria

Puhelimet on aika kalliita. Kun päätät hankkia uuden luurin, vertailet varmasti ominaisuuksien lisäksi sitä, millaisen takuun puhelimellesi saat. Tai entä sitten, kun on aika hankkia auto. Ne onkin useimmiten niin kalliita, että asianmukaiset vakuutukset on oltava.

Ihmisen arvo on korvaamaton. Sinä olet korvaamaton. Niin korvaamaton, että arvon takaajana voi olla ainoastaan Taivaallisen Isämme Taivaallinen vakuutusyhtiö. Meidän kolmiyhteinen Jumalamme osaa paikata elämäsi naarmut ja kolhut niin, että matkasi voi jatkua.

Taivaallinen vakuutusyhtiö ei tarjoa jokaiselle Porschea ja kuumaa asfalttia. Joskus kulku on hidasta ja tie kuoppainen. Välillä tippuu rengas tai alkaa keittämään. Mutta jos vakuutusturvasi on kunnossa, voit olla varma siitä, että Jumala ei anna sinun eksyä. Hän viitoittaa tietäsi ja lähettää ihmisiä tiellesi auttamaan ja rohkaisemaan. Eikä ajelusi käy tylsäksi ja tarpeettomaksi, koska Jumala antaa elämääsi tarkoituksen ja tehtävän.

Vuosien myötä komeakin menopeli alkaa näyttämään vanhalta. Pian nuoremmat ja tehokkaammat ajavat moottoritiellä ohitse. Ja kohta vanha kaara vaihtuu uudempaan ja kiiltävämpään. Taivaallisessa vakuutusyhtiössä ihmisen arvo ei laske, vaikka ikää ja kilometrejä kertyy. Uutuuttaan kiiltävä Mersu on yhtä arvokas kuin pieni, ruosteinen Lada.

Pahan kolarin jälkeen auto saattaa joutua kokonaan lunastukseen ja vakuutusyhtiö lunastaa auton itselleen sen täyttä arvoa vastaan. Taivaallisessa vakuutusyhtiössä lunastus on varattu kaikkia asiakkaita varten. Ihminen on Jumalalle niin mittaamattoman arvokas, että hän haluaa meidät luokseen. Myös senkin jälkeen, kun emme ole enää kulkemassa tämän maailman teitä.

Asiakassuhteiden syntyminen nähtiin niin tärkeäksi, että toimitusjohtaja Isä Jumala lähetti matkaan parhaan vakuutusmyyjän, oman poikansa Jeesuksen. Jeesus tarjoaa täydellistä turvaa, ilmaiseksi ja ilman mitään ehtoja. Se on ihmeellinen vakuutus, jossa viimeiset tulevat ensimmäiseksi ja jossa arvottomasta tehdään mittaamattoman arvokas.

Rukous:
Olen hieno, koska sinä olet minut luonut.
Olen arvokas, sillä sinä rakastat minua.
Kaunis olen silmissäsi, jalokivi kädessäsi.
Siksi ei ole väliä, jos joku ei anna minulle arvoa ja pitää minua typeränä.
Sydämeeni kuiskaat totuuden: olet kultaakin arvokkaampi.
Olen silmäteräsi, salainen aarteesi. Iloitset minusta.
Tahdon kiittää sinua niin kauan kuin elän ja aina muistaa kuka minä olen.
Aamen

Rukous: Margareta Melin. Suom. Monica Vikström-Jokela