Good Friday – Pitkäperjantai

image1

Heräsimme tavallista kuivempaan aamuun ja näimme hostellin ikkunasta päivän määränpäämme, eli Croagh Patrick -vuoren. Aikaisempina päivinä sumu oli niin paksua että koko vuorta ei näkynyt.

image2

Pakkasimme tavarat ja istuimme viimeistä kertaa aamiaisella Abbey Wood Housessa. Pian olimmekin jo bussissa matkalla vuoren juurelle. Useista lähteistä olimme saaneet käsityksen, että reitti on helpohko ja sen kävelee helposti niin lapsi kuin vanhuskin. Suomalaisella mittapuulla reitti oli ennemminkin haasteellinen, paikoin jopa hengenvaarallinen.

image3

Pidimme useita taukoja jo alusta lähtien, ihastellen upeita maisemia. Matkalla syntyi Pyhä Patrick -laulu Ukko Nooan sävelmällä ja Kirsi päätti jäädä Irlantiin lammasfarmariksi!
Kirsi päätti jäädä Irlantiin lammasfarmariksi!
Kun useat sporttiset papat olivat ohittaneet meidät, saavuimme mekin viimeiselle nousulle. Suomalainen sisu oli koetuksella, kun jyrkkä, irtokivinen rinne jatkui loputtomiin. Jaksamista auttoivat vastaantulijoiden reippaat kannustukset.

image4

Ensimmäiset saapujat ehtivät ihastella maisemia pari minuuttia, kunnes huippu peittyi sumuun. Huipulle päästyä oli kuitenkin voittajafiilis. Hetki istuttiin kappelin portailla ja sitten alkoi hurja alastulo.

image5

Matkalle oli rakennettu maisemaan istuva kivirakennus. Suureksi helpotukseksi, lähempi tutkiskelu paljasti sen olevan vessa. Toisin kuin odotimme, vastassa oli metallipönttöinen vesivessa ja palmoliven käsisaippua! Ja taas matka jatkui.

Maisemat olivat henkeäsalpaavia, kuten myös tuuli paikoitellen. Kiitimme kuitenkin onneamme, ettei satanut vettä ja kaikki selvisivät ehjin nahoin alas asti. Päivän Tunnusanakin oli osuvati: ”Älkää viivyttäkö minua. Herra on antanut matkani onnistua. 1.Moos. 24:56” Ehdottomasti lähes viiden tunnin vaellus kannatti, mutta vei voimat.

image6

Bussimatka Dubliniin oli unentäyteinen. Bussikuski oli oikein mukava vanha mies, joka ei kaahaillut yhtä kovasti kuin edellinen kuski. Westportin jälkeen Dublin tuntuu todella isolta kaupungilta. Kävimme yhdessä jo hieman tutustumassa lähistöön ja huomenna on luvassa nähtävyyksiä ja shoppailua.
-Katri Kurkela & Moonika Kinnunen

Vastaa