Hola Hola, Coca-Cola

Tässä asenteesta on meillä muilla oppia ottamista; pyöräretki sateessa ja silti hymyilyttää. Go Girls!

Tässä asenteesta on meillä muilla oppia ottamista; pyöräretki sateessa ja silti hymyilyttää. Go Girls!

Moi! Terveisiä Irlannin upean aamukuoron konsertista! Kuuntelen sitä sängystä käsin ja ainakin punarinta siellä laulaa monien muiden kanssa. <3
-Kirsi
Asenne ratkaisee! Irlantiin kun mentiin, niin sade ei pyöräretkeä pilaa.

Asenne ratkaisee! Irlantiin kun mentiin, niin sade ei pyöräretkeä pilaa.

Tänä aamuna viimeinkin selvisi ketkä meistä on tehty sokerista. Säänhaltijat eivät selvästikään olleet lukeneet juuri sitä Kirsin sähköpostia, jossa oli maininta pyöräretken aikataulusta. Taivaalta satoi runsasta tihkua, joka tuntui siltä kuin olisi suihkutettu taukoamatta suihkepullolla naamaan. Vanhoina partiolaisina me allekirjoittaneet vedimme aamulla lähes vedenpitävät, vaikkakin jo puolimatkassa läpimärät, tuulipuvut niskaan ja lähdimme muutaman muun kanssa kohti pyörävuokraamoa. Osa otti pyörän kaupungissa ajeluun, mutta me kolme, Jonna, Meri ja Kirsi, lähdimme Greenwayn pyöräilyreitille. Mukava irkkukuski heitti meidät ensiksi Mulrannyyn, ja vaikka matka hieman kestikin, hyvää kannattaa ilmeisesti aina odottaa. Perillä odotti lisää avuliaita irkkumiehiä valmiina auttamaan kolmea sporttista mimmiä hädässä ja pyöränpenkkien säätämisessä.

Irlantilainen liikenneruuhka #VainIrlantiJutut

Irlantilainen liikenneruuhka #VainIrlantiJutut

Sade ei menoa hidastanut, mutta lampaat senkin edestä. Matkalla juutuimme irlantilaiseen ”traffic jamiin”,  kun joukko ajattelemattomia lampaita ylenkatsoi liikennesääntöjä ja käveli keskellä tietä. Onni onnettomuudessa: meilläpä olikin mukana lammaskuiskaaja! Jättäessämme lammasaitauksen portin auki, Kirsi teki juuri niin kuin työlleen omistautuneen nuorisotyöntekijän kuuluukin tehdä. Hän ohjasi kadonneet lampaat takaisin laumaansa ja matka jatkui vaan, just pedal on…

Ihana Westport Housen kahvio <3

Ihana Westport Housen kahvio <3

Kävimme tutustumassa Westport houseen ja allekirjoittaneet lähinnä kahvioon, olihan se sentään talon keittiö. Keksejä emme suosittele muille, mutta latte oli sitäkin parempaa. Kauppakirjat ovat allekirjoituksia ja Westport housen omistajien myöntymistä vaille valmiit, eli tuparit järjestämme pian. Ystävämme, olette kaikki tervetulleita Irlantiin!

Nowportissa oli mukava pysähtyä syömään, ennen pyöräretken alkua

Nowportissa oli mukava pysähtyä syömään.

Juuri niin kuin mekin olimme erittäin tervetulleita anglikaanisen kirkon kiirastorstain messuun. Messussa oli erittäin lämmin tunnelma ja meidät toivotettiinkin tervetulleeksi useita kertoja. Messun jälkeen paikallinen pappi ja nuorisotyöntekijä jäivät juttelemaan kanssamme ja pari valokuvaakin otettiin. Huomenna meillä on kuitenkin taas lisää sporttista menoa tiedossa, joten nyt nukkumaan.

Jonna & Meri

Kohta mennään

Heissan!blogi-kuva-irlanti

Alle 12 tuntia ensimmäiseen lentoon. Jännittää ja hermostuttaa. Pakkaaminen aiheuttaa vaikeuksia. Tuntuu koko ajan, että jotain puuttuu vaikka tarkat listat on tehty ja niitä noudatettu.

I cannot wait! Tuntuu hurjalta, että jo huomenna lähdetään. Tarkistan vähän väliä säätiedotteen, jotta tulee varmasti oikeanlaista vaatetta mukaan. Aamulla (tai no pikemminkin yöllä…) pitää herätä jo kolmelta, jotta keretään ajoissa lentokentälle. Eli nukkumaankin pitäisi päästä jo ihan parin tunnin sisään, mutta epäilen sitä omalla kohdallani. Toivottavasti ei mene koko yö valvoessa.

Nämä viime hetken valmistelut ovat aina kaikistä jännittävimpiä, ainakin minulle. Vaikka tämä ei ole ensimmäinen kertani ulkomailla, jännittää kyllä ehkä eniten. Haluaisin jo päästä näkemään, millaista niin paljon puhutulla vihreällä saarella on.

Tätä reissua ollaan odotettu jo pitkään ja toivottavasti siitä tulee ikimuistoinen!

Matkavalmisteluja

Limingan seurakunnan Tosi-isot, eli jo kahden vuoden isoskoulutuksen suorittaneiden ryhmä, alkoi suunnittelemaan yhteistä matkaa, kun Tosi-iso toiminta alkoi vuoden 2013 syksyllä. Yhteinen matkakohde päätettiin demokraattisesti äänestämällä. Ylivoimainen voittaja oli Israel, mutta maan epävakaan tilanteen takia matkakohde vaihdettiin Irlantiin, joka sai toiseksi eniten ääniä. Matkakohteen vaihtaminen tietenkin harmitti, mutta kun tutustuimme yhdessä Irlannin nähtävyyksiin ja kulttuuriin, pettymys vaihtui innostukseksi. Monien mielestä myöskään matkakohteella ei ole niin paljon väliä, kun matkaan lähdetään todella hyvällä porukalla.

Kalenterikuvia ottamassa. :)

Kalenterikuvia ottamassa. 🙂

Matkakohteen päättämisen jälkeen alkoi tietenkin rahankeruu. Ideana oli, että kaikilla on mahdollisuus päästä mukaan rahatilanteesta huolimatta, joten aloimme suunnittelemaan rahankeruu tempauksia. Rahaa kerätäksemme olemme mm. pitäneet kahviloita ravintolapäivinä, myyneet Pilkkosten sukkia ja toteutimme myös Tosi-isojen oman kalenterin, jonka ideana oli murtaa ennakkoluuloja seurakunnan nuorista.

IMG_8324

Renkaanvaihtotempaus

Matkan toimintaa suunnitellessa tutustuimme pienemmissä ryhmissä erilaisiin nähtävyyksiin ja toimintamahdollisuuksiin sekä Irlannin kulttuuriin, jonka pohjalta rakensimme tarkan aikataulun, johon sisältyy paljon joustavuutta. Nyt matkan alkuun on enää noin viikko ja innostus kasvaa kasvamistaan. Pakkaamisestakin olemme jo ehtineet murehtimaan, sillä on hyvin hankala päättää missä mekoissa tytöt haluavat nummilla juoksennella.

Wanhanajan jouluun teimme enkeleitä Tiina Marin keramiikkapajassa.

Wanhanajan jouluun teimme enkeleitä Tiina Marin keramiikkapajassa.

Irlannissa näemme sekä maaseudun kauneutta sekä kaupungin vilskettä. Ensimmäiset kolme päivää saamme nauttia Westportin pienestä, noin 5000 asukkaan kylästä. Westportissa nautimme mm. nähtävyyspyöräilystä ympäri Westportia ja patikoinnista Croagh Patrick, eli Pyhän Patrikin vuorelle, joka on yleinen pyhiinvaelluskohde.
Westportista matkamme jatkuu Irlannin pääkaupunkiin Dubliniin, jossa käymme katsomassa erilaisia nähtävyyksiä. Osallistumme myös Anglikaaniseen messuun, jossa pääsemme toteuttamaan kirkkojemme välistä ehtoollisyhteyttä. Ja suunnitelmissa on myös toteuttaa yhteinen pääsiäisateria ja kalenterista on luonnollisesti varattu aikaa shoppailulle.

Irlannin matkan jännittäviä käänteitä voi seurata täältä blogistamme, johon päivittelemme päivittäin matkan tapahtumia!

Jumala online

Tässä taannoin jouduin tekemisiin ihmisen kanssa, joka toimillaan sai minut ärsyyntymään oikein toden teolla. Hän ei tuntunut myöskään ymmärtävän, vaikka kuinka koetin kertoa, mitä hänen toimintansa oli saanut aikaan ja miltä se minusta tuntui. Suutuin tietysti entisestään hänen välinpitämättömyydestään ja lopulta myös purkauduin asiasta läheisilleni. Voin kertoa, etten säästellyt sanoja tämän henkilön toiminnan kuvaamisessa. Olin kertakaikkisen pettynyt, loukkaantunut ja raivoissani, vaikka loppujen lopuksi asia ei ollut kovinkaan suuri. Istahdin siinä tunteenpurkauksessa koneen äärelle ja avasin nuorisonurkan nettisivut. Tapani mukaan, sen enempää ajattelematta (ja siis koko ajan valitusvirttäni jatkaen), painoin etusivulla olevaa rukousrulettia. Saamani rukous viimein hiljensi minut:

 
Herramme ja Vapahtajamme.
Raivaa sydämeemme tilaa myös niille,
jotka ovat meitä vastaan ja joita emme
omin voimin kykene rakastamaan.
Leppymättömyys on suuri synti:
se särkee yhteyden ihmisten välillä.
Herra, me tarvitsemme elämää sinussa,
jotta voisimme antaa anteeksi.
Anna meille se mieli,
joka sinulla oli,
jotta voisimme siunata vihamiehiämme
ja pyytää heille anteeksiantoasi.
Avarra mielemme,
jotta näkisimme kaiken rikkinäisyytemme
armosi valossa.
Tätä rukoilemme sinun nimessäsi.
(Kirkkokäsikirja II)

 
Nolostuin. Tuntui siltä kuin Jumala olisi tullut keskeyttämään saarnani ja Hänen sanansa osuivat ja upposivat. Vielä äsken niin suuria tunteita nostattanut asia sai uudet mittasuhteet. Lakkasin vellomasta omassa loukkaantumisessani ja aloin aavistella, että tilanteen takana saattaakin olla hyvää tarkoittava ja inhimillinen väärinkäsitys eikä suinkaan piittaamattomuus ja itsekkyys, niin kuin olin tuomiossani julistanut. Seuraavana päivänä puhuimme asiat selviksi. Väärinkäsitystähän kaikki oli ollutkin.

 
”Leppymättömyys on suuri synti: se särkee yhteyden ihmisten välillä.”

 
Juuri alkaneen paaston aikana olen päättänyt paastota negatiivisuudesta. Yritän tehdä vähemmän tuon kertomani tapauksen kaltaisia tulkintoja ihmisistä ja tilanteista ja nähdä asioissa enemmän hyvää. Tiedän, että sillä saralla minulla on paljon parantamisen varaa eikä alku ainakaan ole mennyt ihan putkeen. Tähän mennessä olen joutunut joka ilta toteamaan, että eipä onnistunut paasto tänäänkään. Seuraavien viikkojen aikana tulen siis tarvitsemaan runsaasti rukousta ja Jumalallisia väliintuloja!

 
Paastonaika kutsuu meitä rukoukseen, korjaamaan yhteyttämme Jumalaan ja ihmisiin ympärillämme. Rukous helposti unohtuu nykyajan ihmisten kiireisessä maailmassa. Yleensä muistamme kyllä viedä valitukset perille, niin Jumalalle kuin kanssaihmisillemme, mutta ehdimmekö pysähtyä kuuntelemaan? Olen vasta viime aikoina alkanut tajuta, että rukous todellakin on vuorovaikutusta. Se on yhteys, jossa en ainoastaan minä puhu Jumalalle vaan myös Jumala puhuu minulle monin eri tavoin, vaikka rukousruletin kautta! Rukous on uskomaton voimavara, yliluonnollinen yhteytemme ihmeelliseen ja kaikkivaltiaaseen Jumalaan, Jumala online. Paaston tarkoitus onkin muistuttaa meitä: pysähdy, kuuntele ja avaa yhteys.

Jumala on paikalla.

Seurakuntablondi elää ja voi blondisti!

Lange nicht gesehen!
Eli heipä hei pitkästä aikaa!
Tämä seurakuntablondi ei ole suinkaan unhotanut lähtöjuuriaan, vaan täällä Reinin rannassa edelleen muistaa lämmöllä melkein yhtä hienoa Liminkajokea… Köhöm. Tai siis lähinnä teitä kaikkia siellä Liminkajoen maisemissa 🙂
Jo pitkään olen ajatellut kirjoittaa kivasta ja iloisesta syysviikosta, jonka te opintomatkaajat toitte mukananne vieraillessanne täällä Kölnissä. Kun kuulin, että siellä on valmisteilla uusi opintomatka vieläkin kaukaisempiin maisemiin, ajattelin vihdoin saattaa nämä muisteluni kirjalliseen muotoon muutaman kuvan kera.
Ette uskokaan kuinka kotoisalta tuntui, kun sympaattinen ja hulvaton joukko liminkalaisia otti Kölnin haltuunsa. Neljän päivän aikana mm. kiertelimme yhdessä kaupunkia, nautimme Kölniläistä perinneruokaa (Huom! Emme käyneet Hesellä – muuta kuin ulkopuolella), ihailimme tuomiokirkon torneja sekä tuhosimme samaiset tornit syöden ne kermavaahdon ja kirsikoiden kanssa.
Sain tutustuttaa vierailijat myös nykyisen työpaikkani, Kölnin suomalaisen seurakunnan toimintaan ja tiloihin. Yhdessä seurakunnan kanssa toteutimme myös iltajumalanpalvelushetken, jonka päätteeksi – uskokaa tai älkää – liminkalaiset nuoret osoittivat olevansa aivan mainioita suomalaisen kansantanssin osaajia. Haitari soi ja askeleet olivat villit. Seurakuntalaiset täällä muistavat vieläkin kehua, kuinka reipasta ja iloista porukkaa vierailijat olivat. Nykyisin jumalanpalveluksissamme saamme nauttia ehtoollista liminkalaisen Tiina-Marin keramiikka-ehtoollisastioista. Kiitos hienosta lahjasta!
Mutta koska kuvat kertovat tunnelmasta enemmän kuin tuhat sanaa, tässä muutama maistiainen opintomatkasta.
Lupaan palailla kuulumisiin taas syksyllä. Sitä ennen toivotan kaikille aurinkoista kesää ja tsemppiä seuraavan opintomatkan valmisteluun.
Tschüss!
 Anna-Maari
Lokakuinen syyssää suosi matkailijoita, lämpöä oli auringon paistaessa yli 20 astetta.

Lokakuinen syyssää suosi matkailijoita, lämpöä oli auringon paistaessa yli 20 astetta.

Puusta näkee paremmin! Sen tiesi Sakkeuskin aikanaan. Mahtavia kiipeilypuita löytyi puistosta Reinin rannalta.

Kuvassa perinteinen Kölniläinen ruoka “Himmel und Äd“ eli taivas ja maa. Ateria sopii siis loistavasti seurakuntablondien nautittavaksi. Sisältää verimakkaraa (maistuu oikeasti paremmalta kuin kuulostaa), perunamuusia, sipulia ja omenamuhennosta.

Kuvassa perinteinen Kölniläinen ruoka “Himmel und Äd“ eli taivas ja maa. Ateria sopii siis loistavasti seurakuntablondien nautittavaksi. Sisältää verimakkaraa (maistuu oikeasti paremmalta kuin kuulostaa), perunamuusia, sipulia ja omenamuhennosta.

Puusta näkee paremmin! Sen tiesi Sakkeuskin aikanaan. Mahtavia kiipeilypuita löytyi puistosta Reinin rannalta.

Puusta näkee paremmin! Sen tiesi Sakkeuskin aikanaan. Mahtavia kiipeilypuita löytyi puistosta Reinin rannalta.

 

 

Tuleeko joulu?

Tuleeko joulu? Tuleeko se sinne, minne lahjojen vuori ei yllä? Köyhyyteen, nälkään ja kylmään. Tuleeko se sinne, minne päivän valo ei löydä? Toivottomuuteen, suruun ja kaipaukseen.  Tuleeko joulu sinne, missä en haluaisi olla? Pelkoon, kipuun ja yksinäisyyteen.  Tuleeko joulu? Tuleeko se, vaikka toivon, että se ei tulisi?

Vedän tonttulakin päähäni ja yritän hymyillä. Onhan sentään joulu tulossa. Luukusta tipahtaa kortti: Iloista joulua! Niin.. Enkelikin sanoi Betlehemin kedolla:  ”Minä ilmoitan teille suuren ilon.”

Täytyykö jouluna olla iloinen? Tuoko virnistys naamalla aidon joulumielen ja  ilon? Tuskin. Se on vain rankkaa. Rankkaa kasvolihaksille ja erityisen uuvuttavaa sisäisesti. Haluaisin, että joku näkisi minut ja minun oikeat tunteeni, mutta vedän naamion kasvoilleni. On raskasta näytellä muuta, mitä todellisuudessa on.

En kuitenkaan suostu uskomaan, että joulu on vain onnellisten ihmisten juhla. Jos palaamme aivan tarinan alkuun,  huomaamme, että  lähtökohtaisesti joulu oli köyhyyttä,  epävarmuutta ja huolta. Lapsi oli pian syntymässä, mutta majatalo toisensa jälkeen sulki ovensa kulkijoiden edestä.  Ei mahtanut Mariaa ja Joosefiakaan hymyilyttää, kun ainoaksi paikaksi löytyi likainen ja pimeä talli.

Ajattelemme usein, että on oleellisia asioita, jotka tekevät joulustamme joulun. Jouluruuat, rakkaat ihmiset, joululahjat, joulukirkko, joulurauha. Joulu ilman näitä tuntuu riisutulta ja merkityksettömältä. Riisuttu joulu paljastaa kuitenkin sen ikuisen ja pyhän, mitä kukaan ei voi viedä pois. Silloin joulu onkin kaikista lähimpänä niitä, jotka ajattelivat aidon joulumielen tuikkivan ainoastaan naapuri-ikkunan takaa.

”Tänään on teille syntynyt Vapahtaja.” Se on joulun lahja jokaiselle ihmiselle. Se on lahja myös eksyneelle ja kodittomalle, lahja vangitulle ja yksinäiselle. Se on lahja sairaalle ja pelokkaalle. Lahja on kääritty vaatimattomaan kääreeseen. Päällä lukee sinun nimesi sekä teksti:  ”Hyvää joulua! Terveisin, Jeesus.”

Kun avaat paketin, huomaat, että Vapahtajan lahja on vapaus. Hän sanoo: ”Ei se haittaa. Sinä saat anteeksi. Älä luovuta.” Hän sanoo: ”Älä pelkää. Minä en jätä sinua.” Hän sanoo: ”Kulje kanssani. Minä näytän tietä.”

Voin lakata itse yrittämästä. Joulumieli syntyy sinne, minne Jeesuskin saa tulla. Hän tulee sinne, missä olen. Minun ei tarvitse koristaa kotiani tai hankkia kalliita lahjoja. Minun ei ole pakko jaksaa. Minun ei tarvitse edes hymyillä.  Hän tietää kyllä.

Schnell, schnell in Köln!

24.10. Kotiinlähtöpäivänä
Junan ilmoitettu lähtöaika Kölnistä Frankfurtiin oli 10.55, joten meillä oli hyvin aikaa aamulla pakata laukut ja syödä vielä kerran hotellin runsas aamiainen. Päivän tunnussana osui jälleen nappiin: ”Jeesus sanoi: Minun käy sääliksi näitä ihmisiä. En tahdo lähettää heitä pois nälkäisinä, etteivät he uupuisi matkalla.” Matt.15:32 Taisi Jesse tietää, että tulisimme vielä juoksemaan junan vierellä kerran jos toisenkin.

Löysimme oikean junan helposti, mutta eväitä ostaessa aika vierähti nopeasti ja laiturille ehdittyämme oli aikaa lähtöön enää viisi minuuttia. Oikea junanvaunu näytti olevan kilometrin päässä, joten päätimme nousta junaan ja kulkea sitten junan läpi omaan vaunuumme. Helpommin sanottu kuin tehty. Ihmisiä seisoskeli ja jonotti käytävällä matkalaukkuineen niin paljon ettei kukaan päässyt eteen eikä taakse. Onneksi Taivaanisä näki blondi-matkanjohtajien tarvitsevan jälleen taivaallista avunantoa ja järjesti viivytyksen. Saimme kuulla, että joutuisimme odottamaan muutaman minuutin, sillä junan toisen osan kiinnityksessä oli ongelmia. Sopivasti sattui konduktööri kävelemään ohi ja käski meidän juosta ulkokautta omaan vaunuumme ”Schnell, schnell!”. Ihme tarvittiin siihenkin että siitä ihmistulpasta kaikki pääsimme pihalle ja sitten sitä juostiinkin junan vierellä kuin elokuvissa konsanaan. Onnellisesti pääsimme omaan vaunuumme. Herralle kiitos, jälleen kerran!

Tunnin junamatka tuntui korkeintaan kahdeltakymmeneltä minuutilta, mutta lentokentällä blondit olivat jälleen pulassa. Kävi ilmi, ettei blondit ja lähtöselvitysautomaatit leiki keskenään. Onneksi saimme virkailijan avuksemme ja orastava paniikki muuttui lopulta helpottuneeksi nauruksi. Matkalaukut saimme sentään ihan itse matkalle koneeseen. Turvatarkastuksessa seurakunta-aktiivinen ryhmämme herätti epäilyksiä; Kirsin laukussa näkyi dynamiittipötköjä, jotka osoittautuivat kölniläisiksi olutlaseiksi, Peltsin piti näyttää huilukotelon sisältö ja Maria sai riisua kengät, ennen kuin läpäisimme tarkastuksen. Emilia ei virkavaltaa säikähtänyt vaan sai poliisin antamaan lakinkin päästään. Pieni hälyytys vielä saatiin aikaan koneeseen noustessa, mutta se ei onneksi johtanut toimenpiteisiin.

Etukäteen jännitimme tiukkaa vaihtoa lentokoneesta junaan, mutta kun näimme ensimmäisten matkalaukkujemme tulevan hihnalla vain vartti koneen laskeutumisen jälkeen, uskoimme matkamme onnelliseen loppuun. Hyvästelimme Emilian, joka ei vielä ollut saanut tarpeekseen matkailusta (lue: shoppailusta) ja jäi Helsinkiin. Juna-asemalla Kirsi näki ystävänsä ja jäi kauemmaksi muista aikomuksenaan nousta junaan kauempaa ja siirtyä oikeaan vaunuun sisäkautta. Suunnitelma olisikin onnistunut ellei junia olisi ollut kaksi: ensimmäinen matkalla Ouluun ja toinen Seinäjoen jälkeen jonnekin ihan muualle… Kirsin matka junankäytävää pitkin päättyi veturin oveen. Jälleen oltiin samassa tilanteessa kuin Kölnissä, olisi pitänyt mennä ulkokautta. Onneksi konduktööri uskoi selityksen ryhmälipusta, joka odotti muun ryhmän kanssa toisessa junassa ja Tampereella nähtiin jälleen, kun blondi juoksee junan vierellä laukunpyörät savuten. Jälleennäkeminen oli riemullinen ja konduktöörikin (vai oliko se kondiittori?!) onnitteli kadonneen lampaan löytymisestä. Maria oli löytänyt myös uuden lampaan joukkoomme. Jonna kertoi meille kuulumiset piispanmessusta ja pääsi kurkistamaan Saksan ryhmämme salaiseen prinsessa-päiväkirjaan. Ehkäpä kurkistuksia sen saloihin tarjoillaan piakkoin täällä blogissa teillekin… Siihen saakka: Herran haltuun!

Vastuullinen matkanjärjestäjä: Halleluja Airlines

20.10.2013 virallinen lähtöpäivä

Matkamme kohti Anna-Maaria ja Kölniä alkoi oikeastaan jo eilen illalla. Matkustimme lapsuusmuistojen vintage-yöjunalla Tikkurilaan. Matkan aluksi Kirsi luki Päivän tunnussanan lauantaille: ”Herra, teidän Jumalanne, on laupias Jumala.Hän ei hylkää teitä eikä anna teidän tuhoutua.” 5.Moos.4:31 Tähän turvaten on hyvä olla matkaa alkamassa, kun tiedämme vielä, että seurakunta rukoilee piispanmessussa matkamme puolesta. Tämän seurakuntablondien johtaman Halleluja Airlines -matkan tunnuslauseeksi onkin jo muodostunut ”Herran haltuun!” Hyvin olemme tänne asti ainakin selvinneet. Sokos hotel Vantaalla saatiin hyvä aamiainen ja löydettiin  bussi kentälle. Koko porukka on kasassa ja turvatarkastus läpäistynä. Tyylikkäästi kolmisen tuntia etuajassa ollaan nyt linnoittauduttu lähtöportin eteen hirnumaan ja pohdiskelemaan aikavyöhykkeitä. Aurinko paistaa ja tunnelma on korkealla! Seuraava etappimme on Frankfurt. Halleluja Airlines kuittaa. Herran haltuun!

Locked

Alla oleva kuva on Kölnin keskustasta, Rein-joen ylittävältä Hohenzollenbrücke – sillalta.

Locked

Silta on tullut kuuluisaksi sen kymmenistätuhansista lukoistaan, joita rakastuneet parit ovat tuoneet sillalle rakkautensa merkiksi. Traditioon kuuluu, että lukko kiinnitetään siltaan ja avain heitetään jokeen – sen merkiksi, että parin rakkaus on pysyvää.

Monet koristelevat lukon nimikirjaimillaan, näkyypä niissä silloin tällöin merkintöjä esimerkiksi “She said yes – xx & xx engaged 1.1.2013“.

Ikuiselle romantikolle lukkomeri on tietysti ihastelemisen arvoinen ja vain mielikuvitus on rajana siinä, kuinka monet erilaiset parit ja rakkaustarinat ovat jättäneet jälkensä tähän siltaan.

Toisaalta kyynikko ja enemmän realismiin tukeutuva kuin tunteiden nimeen vannova saattaa löytää sillan metallirihmastosta myös suuren, terässaksilla tai jollain muulla järeällä työkalulla, revityn reiän. Tai ehkäpä hajoitetun lukon, joka muistuttaa, että kaikki rakkaustarinat eivät ole ikuisia. Joku varmaankin miettii sillalla lukkojen ohitse kävellessään, että olisiko sittenkin pitänyt säästää ne avaimet.

Myönnän – olen toivoton romantikko, hajotetut lukot ja reiät aidassa tekevät minut surulliseksi. Mutta toisaalta voisin myös iloisin ja vakuuttunein mielin käydä väittelyyn ikuisen rakkauden kieltävän kyynikon kanssa, olen nimittäin ihan varma siitä, että ikuisesti pysyvää rakkautta ON oikeasti olemassa.

Sellaista rakkautta, jonka lukko ei aukea, vaikka koittaisimme millä avaimilla, pihdeillä, terässaksilla, rautasirkkelillä. Ei, vaikka anelisimme polvillamme toista osapuolea lopettamaan rakastamisen.

Jumalan rakkaus meitä kohtaan on ihan uskomaton voima. Siihen ei ymmärryksemme yllä. Hän itse sanoo: “Minun rakkauteni sinuun ei järky, eikä minun rauhanliitooni horju“.

On turvallista tietää olevansa Jumalan rakkauden kanssa “ihan lukossa“.
Sitäpaitsi – romantiikka kannattaa aina.

Iloitsen siitä, että pian saan syksyiseen Kölniin vieraita kotiseuduilta, kun seurakunnan 11 hengen nuorten ja nuortenmielisten joukko saapuu valloittamaan Reinin rantaa.
Ihailemme sitten yhdessä kaupunkia, mm. näitä lukkoja.

TERVETULOA – WILLKOMMEN!

AM

Uskon vapaus

”Niin kuin linnunpoikaa, joka kurkkii pesästään, meitäkin nyt tuuli kutsuu lentämään. Siivet saimme Jumalalta, siivet sydämeen. Lentää saimme valoon, lentää vapauteen.”

Nämä säkeet kuultiin jälleen tänä kesänä aika monessa kodissa, kun kiersimme isosten kanssa laulamassa konfirmaatiojuhlissa. Kysyn aina ennen kierrokselle lähtöä isosilta, mitä lauletaan ja vastaus aina sama: ”Olet vapaa.” –Ja mitkä sopisivatkaan paremmin rippikoulun päätössanoiksi.

Vapaus ei ehkä kuitenkaan aina tule ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan kristityn elämästä. Kun itse olen kysynyt vaikkapa rippikoululaisilta, mitä heillä tulee mieleen Jeesukseen uskovasta ihmisestä, sisältää vastaus yleensä erinäisen määrän velvoitteita, käskyjä ja kieltoja. ”Pitää käydä kirkossa eikä saa käyttää meikkiä eikä juoda alkoholia” jne. Myös monet tuntemani aikuiset ajattelevat, että usko rajoittaa elämää. Yhteiskunnallisella tasolla olemme koko ajan pyristelemässä pois kristinuskon asettamista raameista kuten sunnuntain ym. kristillisten pyhien pyhittämisestä lepopäiviksi tai koululaisten oikeudesta oppia ja harjoittaa uskoaan. Jokaisella on vapaus olla uskomatta. Mutta onko vapaus uskoa? Ainakin, jos uskoo johonkin muuhun kuin Jeesukseen.

Tänä päivänä uskonnonvapaus Suomessa on huipussaan. Kukaan ei kavahda kaveria, joka kertoo olevansa Wicca eli suomeksi sanottuna noita. Samoin vaikkapa buddhalaisuuteen kääntyneeseen suhtaudutaan positiivisen kiinnostuneesti. Sen sijaan usko Jeesukseen saa aina saman vastaanoton: ”Ookko nää hurahtanu uskoon?” tai ”Nyt se on menny sekasi!” –Ja niin kai sen täytyy ollakin, sillä ei kai kukaan järkevä ihminen luovu kaikesta hauskasta ja ala kuluttamaan aikaansa kirkossa ja seurakunnan jutuissa vapaaehtoisesti!?

Huomaamatta monelta jää, että wiccaan, buddhalaisuuteen, islamiin, Hare Krishnaan ja kaikkiin muihinkin uskontoihin kuuluu pitkät listat velvoitteita ja kieltoja, joita tekemättä ei usein edes pääse liikkeen jäseneksi, puhumattakaan pelastuksesta tai täydellistymisestä tai miksi sitä missäkin uskonnossa kutsutaan. Myöskään ei ns. vapaa-ajattelijan ajattelu ja elämä ole oikeasti kovin vapaata. Itse täytyy pystyä aika mahtaviin suorituksiin, kun ei saa turvautua minkäänlaisen Korkeamman Voiman varjelukseen.

Itse asiassa kristinusko on ainoa usko, joka ei oikeasti vaadi ihmiseltä mitään. Jokainen saa olla oma itsensä lahjoineen ja puutteineen. Mitään ei ole pakko ja kaikki on sallittua. Tarvitaan vain uskoa ja senkin saa lahjaksi. Helppoa, eikö totta! Se ei tietenkään tarkoita sitä, että saisimme tehdä mitä lystää, sillä jokaista ihmistä rajoittaa ainakin laki sekä luontainen ymmärrys oikeasta ja väärästä. Mutta ollaksemme kristittyjä, luterilaisia tai vaikkapa Limingan seurakunnan jäseniä meidän ei tarvitse suoriutua mistään testistä tai osoittaa ansioitamme. Näin on myös pelastuksen laita, pelastumme yksin armosta, yksin Jeesuksen tähden. Ei siksi, että käymme kirkossa tai emme käytä alkoholia. Emme myöskään jää pelastuksen ulkopuolelle kun toimimme juuri päin vastoin. Jeesus kuoli minun tähteni, usko siihen antaa todellisen vapauden, sydämen vapauden.

Tarina kertoo Rooman vallan aikaisesta orjasta, joka kantoi kaulassaan muiden orjien tavoin orjan merkkiä. Merkistä kaikki näkivät, että hän oli orja ja myös sen, kuka hänet omisti. Tämä orja ei kuitenkaan ollut kuten muut, hän tunsi olevansa vapaa. Hän tiesi, ettei kukaan ihminen voinut omistaa häntä, ei oikeasti. Hänen sydämensä oli vapaa, sillä hän oli antanut sen Mestarille. Sellaiselle Mestarille, joka ei halua orjuuttaa tai rangaista vaan vapauttaa kaikesta, mikä estää meitä olemasta onnellisia. Kaulassaan hän yhä kantoi maallisen omistajansa merkkiä, mutta sen toiselle puolelle hän oli raapustanut todellisen Mestarinsa merkin. Tuo merkki oli risti ja se muistutti häntä aina siitä, että oikeasti hän oli vapaa, sillä hän kuului Jeesukselle.

Raamattu lupaa, että: ”Vapauteen Kristus meidät vapautti.” (Gal.5.1) Kuitenkin nykyään mieluummin alistutaan rituaalien suorittamiseen tai itsensä kehittämiseen kuin otetaan vastaan ansaitsematon armo. Armo ei ole trendikästä. Se, ettei tarvitse tehdä mitään, on tylsää. Kuitenkin kaipaamme vapauteen, kahleet painavat ranteissa. Ehkä olet valmis kulkemaan maailman ääriin asti ja tekemään uhkarohkeita temppuja tunteaksesi itsesi vapaaksi. Ja kuitenkin se voisi olla sinun jo nyt. Jos vain tahdot. ”Irti päästä, olet vapaa lähtemään. Anna suuren tuulen puhaltaa! Irti päästä, olet vapaa elämään, vapaa palvelemaan Jumalaa.”