Lankalauantai

Aamulla heräsimme hyvin levänneinä ja nautimme Hostellin aamupalan. Kymmeneltä lähdimme koko porukalla kohti Dublinin Linnaa, mutta sinne päästyämme totesimme, että kiertelisimme aamupäivän shoppaillen, koska sunnuntaina kaupat saattaisivat olla kiinni ja meillä olisi hyvin aikaa tutustua linnaan ja muihin nähtävyyksiin. Lähdimme  siis pienemmissä ryhmissä kukin omiin suuntiimme metsästämään Dublinin vaate- ja matkamuistokauppoja.

IMG_0470

Dublin on hyvin kaunis kaupunki ja aikansa sai hyvin kulumaan pelkästään katuja kävellen ja kaupunkia katsellen. Ihmiset olivat täälläkin ystävällisiä ja avuliaita.

IMG_0435

Dublinin kaduilla oli myös valtava määrä erilaisia katutaiteilijoita saippuakuplan puhaltajasta breakdance-ryhmään. Tässä yksi ehkä erikoisimmista.

Dublinin kaduilla oli myös valtava määrä erilaisia katutaiteilijoita saippuakuplan puhaltajasta breakdance-ryhmään. Tässä yksi ehkä erikoisimmista.

Rahat tuhlattuamme, lounaan nautittuamme ja Starbucksin löydettyämme suunnistimme Trinity Collegelle ja tapasimme Suomalaisen Anu Vikeväinen-O’Byrnen, joka on asunut Irlannissa 22 vuotta ja on itse valmistunut Trinity Collegesta. Hän näytti meille kaunista kampusta ja esitteli mielenkiintoista Irlannin Kansallismuseota, jossa näimme esimerkiksi suosta löytyneitä, muumioituneita ihmisiä ja vanhoja kultakoruja.

Anu kertoi meille myös valtavasti kiinnostavia asioita Irlannista. Iltapäivä oli todella antoisa!

Anu kertoi meille myös valtavasti kiinnostavia asioita Irlannista. Iltapäivä oli todella antoisa, kiitos Anu! 🙂


Huomenna pääsemme nauttimaan Anglikaanisen kirkon pääsiäismessusta ja toivottavasti tapaamme myös tosi-isojen ulkomaanedustajat Fransin ja Peltsin!

Good Friday – Pitkäperjantai

image1

Heräsimme tavallista kuivempaan aamuun ja näimme hostellin ikkunasta päivän määränpäämme, eli Croagh Patrick -vuoren. Aikaisempina päivinä sumu oli niin paksua että koko vuorta ei näkynyt.

image2

Pakkasimme tavarat ja istuimme viimeistä kertaa aamiaisella Abbey Wood Housessa. Pian olimmekin jo bussissa matkalla vuoren juurelle. Useista lähteistä olimme saaneet käsityksen, että reitti on helpohko ja sen kävelee helposti niin lapsi kuin vanhuskin. Suomalaisella mittapuulla reitti oli ennemminkin haasteellinen, paikoin jopa hengenvaarallinen.

image3

Pidimme useita taukoja jo alusta lähtien, ihastellen upeita maisemia. Matkalla syntyi Pyhä Patrick -laulu Ukko Nooan sävelmällä ja Kirsi päätti jäädä Irlantiin lammasfarmariksi!
Kirsi päätti jäädä Irlantiin lammasfarmariksi!
Kun useat sporttiset papat olivat ohittaneet meidät, saavuimme mekin viimeiselle nousulle. Suomalainen sisu oli koetuksella, kun jyrkkä, irtokivinen rinne jatkui loputtomiin. Jaksamista auttoivat vastaantulijoiden reippaat kannustukset.

image4

Ensimmäiset saapujat ehtivät ihastella maisemia pari minuuttia, kunnes huippu peittyi sumuun. Huipulle päästyä oli kuitenkin voittajafiilis. Hetki istuttiin kappelin portailla ja sitten alkoi hurja alastulo.

image5

Matkalle oli rakennettu maisemaan istuva kivirakennus. Suureksi helpotukseksi, lähempi tutkiskelu paljasti sen olevan vessa. Toisin kuin odotimme, vastassa oli metallipönttöinen vesivessa ja palmoliven käsisaippua! Ja taas matka jatkui.

Maisemat olivat henkeäsalpaavia, kuten myös tuuli paikoitellen. Kiitimme kuitenkin onneamme, ettei satanut vettä ja kaikki selvisivät ehjin nahoin alas asti. Päivän Tunnusanakin oli osuvati: ”Älkää viivyttäkö minua. Herra on antanut matkani onnistua. 1.Moos. 24:56” Ehdottomasti lähes viiden tunnin vaellus kannatti, mutta vei voimat.

image6

Bussimatka Dubliniin oli unentäyteinen. Bussikuski oli oikein mukava vanha mies, joka ei kaahaillut yhtä kovasti kuin edellinen kuski. Westportin jälkeen Dublin tuntuu todella isolta kaupungilta. Kävimme yhdessä jo hieman tutustumassa lähistöön ja huomenna on luvassa nähtävyyksiä ja shoppailua.
-Katri Kurkela & Moonika Kinnunen

Hola Hola, Coca-Cola

Tässä asenteesta on meillä muilla oppia ottamista; pyöräretki sateessa ja silti hymyilyttää. Go Girls!

Tässä asenteesta on meillä muilla oppia ottamista; pyöräretki sateessa ja silti hymyilyttää. Go Girls!

Moi! Terveisiä Irlannin upean aamukuoron konsertista! Kuuntelen sitä sängystä käsin ja ainakin punarinta siellä laulaa monien muiden kanssa. <3
-Kirsi
Asenne ratkaisee! Irlantiin kun mentiin, niin sade ei pyöräretkeä pilaa.

Asenne ratkaisee! Irlantiin kun mentiin, niin sade ei pyöräretkeä pilaa.

Tänä aamuna viimeinkin selvisi ketkä meistä on tehty sokerista. Säänhaltijat eivät selvästikään olleet lukeneet juuri sitä Kirsin sähköpostia, jossa oli maininta pyöräretken aikataulusta. Taivaalta satoi runsasta tihkua, joka tuntui siltä kuin olisi suihkutettu taukoamatta suihkepullolla naamaan. Vanhoina partiolaisina me allekirjoittaneet vedimme aamulla lähes vedenpitävät, vaikkakin jo puolimatkassa läpimärät, tuulipuvut niskaan ja lähdimme muutaman muun kanssa kohti pyörävuokraamoa. Osa otti pyörän kaupungissa ajeluun, mutta me kolme, Jonna, Meri ja Kirsi, lähdimme Greenwayn pyöräilyreitille. Mukava irkkukuski heitti meidät ensiksi Mulrannyyn, ja vaikka matka hieman kestikin, hyvää kannattaa ilmeisesti aina odottaa. Perillä odotti lisää avuliaita irkkumiehiä valmiina auttamaan kolmea sporttista mimmiä hädässä ja pyöränpenkkien säätämisessä.

Irlantilainen liikenneruuhka #VainIrlantiJutut

Irlantilainen liikenneruuhka #VainIrlantiJutut

Sade ei menoa hidastanut, mutta lampaat senkin edestä. Matkalla juutuimme irlantilaiseen ”traffic jamiin”,  kun joukko ajattelemattomia lampaita ylenkatsoi liikennesääntöjä ja käveli keskellä tietä. Onni onnettomuudessa: meilläpä olikin mukana lammaskuiskaaja! Jättäessämme lammasaitauksen portin auki, Kirsi teki juuri niin kuin työlleen omistautuneen nuorisotyöntekijän kuuluukin tehdä. Hän ohjasi kadonneet lampaat takaisin laumaansa ja matka jatkui vaan, just pedal on…

Ihana Westport Housen kahvio <3

Ihana Westport Housen kahvio <3

Kävimme tutustumassa Westport houseen ja allekirjoittaneet lähinnä kahvioon, olihan se sentään talon keittiö. Keksejä emme suosittele muille, mutta latte oli sitäkin parempaa. Kauppakirjat ovat allekirjoituksia ja Westport housen omistajien myöntymistä vaille valmiit, eli tuparit järjestämme pian. Ystävämme, olette kaikki tervetulleita Irlantiin!

Nowportissa oli mukava pysähtyä syömään, ennen pyöräretken alkua

Nowportissa oli mukava pysähtyä syömään.

Juuri niin kuin mekin olimme erittäin tervetulleita anglikaanisen kirkon kiirastorstain messuun. Messussa oli erittäin lämmin tunnelma ja meidät toivotettiinkin tervetulleeksi useita kertoja. Messun jälkeen paikallinen pappi ja nuorisotyöntekijä jäivät juttelemaan kanssamme ja pari valokuvaakin otettiin. Huomenna meillä on kuitenkin taas lisää sporttista menoa tiedossa, joten nyt nukkumaan.

Jonna & Meri

Kohta mennään

Heissan!blogi-kuva-irlanti

Alle 12 tuntia ensimmäiseen lentoon. Jännittää ja hermostuttaa. Pakkaaminen aiheuttaa vaikeuksia. Tuntuu koko ajan, että jotain puuttuu vaikka tarkat listat on tehty ja niitä noudatettu.

I cannot wait! Tuntuu hurjalta, että jo huomenna lähdetään. Tarkistan vähän väliä säätiedotteen, jotta tulee varmasti oikeanlaista vaatetta mukaan. Aamulla (tai no pikemminkin yöllä…) pitää herätä jo kolmelta, jotta keretään ajoissa lentokentälle. Eli nukkumaankin pitäisi päästä jo ihan parin tunnin sisään, mutta epäilen sitä omalla kohdallani. Toivottavasti ei mene koko yö valvoessa.

Nämä viime hetken valmistelut ovat aina kaikistä jännittävimpiä, ainakin minulle. Vaikka tämä ei ole ensimmäinen kertani ulkomailla, jännittää kyllä ehkä eniten. Haluaisin jo päästä näkemään, millaista niin paljon puhutulla vihreällä saarella on.

Tätä reissua ollaan odotettu jo pitkään ja toivottavasti siitä tulee ikimuistoinen!

Matkavalmisteluja

Limingan seurakunnan Tosi-isot, eli jo kahden vuoden isoskoulutuksen suorittaneiden ryhmä, alkoi suunnittelemaan yhteistä matkaa, kun Tosi-iso toiminta alkoi vuoden 2013 syksyllä. Yhteinen matkakohde päätettiin demokraattisesti äänestämällä. Ylivoimainen voittaja oli Israel, mutta maan epävakaan tilanteen takia matkakohde vaihdettiin Irlantiin, joka sai toiseksi eniten ääniä. Matkakohteen vaihtaminen tietenkin harmitti, mutta kun tutustuimme yhdessä Irlannin nähtävyyksiin ja kulttuuriin, pettymys vaihtui innostukseksi. Monien mielestä myöskään matkakohteella ei ole niin paljon väliä, kun matkaan lähdetään todella hyvällä porukalla.

Kalenterikuvia ottamassa. :)

Kalenterikuvia ottamassa. 🙂

Matkakohteen päättämisen jälkeen alkoi tietenkin rahankeruu. Ideana oli, että kaikilla on mahdollisuus päästä mukaan rahatilanteesta huolimatta, joten aloimme suunnittelemaan rahankeruu tempauksia. Rahaa kerätäksemme olemme mm. pitäneet kahviloita ravintolapäivinä, myyneet Pilkkosten sukkia ja toteutimme myös Tosi-isojen oman kalenterin, jonka ideana oli murtaa ennakkoluuloja seurakunnan nuorista.

IMG_8324

Renkaanvaihtotempaus

Matkan toimintaa suunnitellessa tutustuimme pienemmissä ryhmissä erilaisiin nähtävyyksiin ja toimintamahdollisuuksiin sekä Irlannin kulttuuriin, jonka pohjalta rakensimme tarkan aikataulun, johon sisältyy paljon joustavuutta. Nyt matkan alkuun on enää noin viikko ja innostus kasvaa kasvamistaan. Pakkaamisestakin olemme jo ehtineet murehtimaan, sillä on hyvin hankala päättää missä mekoissa tytöt haluavat nummilla juoksennella.

Wanhanajan jouluun teimme enkeleitä Tiina Marin keramiikkapajassa.

Wanhanajan jouluun teimme enkeleitä Tiina Marin keramiikkapajassa.

Irlannissa näemme sekä maaseudun kauneutta sekä kaupungin vilskettä. Ensimmäiset kolme päivää saamme nauttia Westportin pienestä, noin 5000 asukkaan kylästä. Westportissa nautimme mm. nähtävyyspyöräilystä ympäri Westportia ja patikoinnista Croagh Patrick, eli Pyhän Patrikin vuorelle, joka on yleinen pyhiinvaelluskohde.
Westportista matkamme jatkuu Irlannin pääkaupunkiin Dubliniin, jossa käymme katsomassa erilaisia nähtävyyksiä. Osallistumme myös Anglikaaniseen messuun, jossa pääsemme toteuttamaan kirkkojemme välistä ehtoollisyhteyttä. Ja suunnitelmissa on myös toteuttaa yhteinen pääsiäisateria ja kalenterista on luonnollisesti varattu aikaa shoppailulle.

Irlannin matkan jännittäviä käänteitä voi seurata täältä blogistamme, johon päivittelemme päivittäin matkan tapahtumia!

Jumala online

Tässä taannoin jouduin tekemisiin ihmisen kanssa, joka toimillaan sai minut ärsyyntymään oikein toden teolla. Hän ei tuntunut myöskään ymmärtävän, vaikka kuinka koetin kertoa, mitä hänen toimintansa oli saanut aikaan ja miltä se minusta tuntui. Suutuin tietysti entisestään hänen välinpitämättömyydestään ja lopulta myös purkauduin asiasta läheisilleni. Voin kertoa, etten säästellyt sanoja tämän henkilön toiminnan kuvaamisessa. Olin kertakaikkisen pettynyt, loukkaantunut ja raivoissani, vaikka loppujen lopuksi asia ei ollut kovinkaan suuri. Istahdin siinä tunteenpurkauksessa koneen äärelle ja avasin nuorisonurkan nettisivut. Tapani mukaan, sen enempää ajattelematta (ja siis koko ajan valitusvirttäni jatkaen), painoin etusivulla olevaa rukousrulettia. Saamani rukous viimein hiljensi minut:

 
Herramme ja Vapahtajamme.
Raivaa sydämeemme tilaa myös niille,
jotka ovat meitä vastaan ja joita emme
omin voimin kykene rakastamaan.
Leppymättömyys on suuri synti:
se särkee yhteyden ihmisten välillä.
Herra, me tarvitsemme elämää sinussa,
jotta voisimme antaa anteeksi.
Anna meille se mieli,
joka sinulla oli,
jotta voisimme siunata vihamiehiämme
ja pyytää heille anteeksiantoasi.
Avarra mielemme,
jotta näkisimme kaiken rikkinäisyytemme
armosi valossa.
Tätä rukoilemme sinun nimessäsi.
(Kirkkokäsikirja II)

 
Nolostuin. Tuntui siltä kuin Jumala olisi tullut keskeyttämään saarnani ja Hänen sanansa osuivat ja upposivat. Vielä äsken niin suuria tunteita nostattanut asia sai uudet mittasuhteet. Lakkasin vellomasta omassa loukkaantumisessani ja aloin aavistella, että tilanteen takana saattaakin olla hyvää tarkoittava ja inhimillinen väärinkäsitys eikä suinkaan piittaamattomuus ja itsekkyys, niin kuin olin tuomiossani julistanut. Seuraavana päivänä puhuimme asiat selviksi. Väärinkäsitystähän kaikki oli ollutkin.

 
”Leppymättömyys on suuri synti: se särkee yhteyden ihmisten välillä.”

 
Juuri alkaneen paaston aikana olen päättänyt paastota negatiivisuudesta. Yritän tehdä vähemmän tuon kertomani tapauksen kaltaisia tulkintoja ihmisistä ja tilanteista ja nähdä asioissa enemmän hyvää. Tiedän, että sillä saralla minulla on paljon parantamisen varaa eikä alku ainakaan ole mennyt ihan putkeen. Tähän mennessä olen joutunut joka ilta toteamaan, että eipä onnistunut paasto tänäänkään. Seuraavien viikkojen aikana tulen siis tarvitsemaan runsaasti rukousta ja Jumalallisia väliintuloja!

 
Paastonaika kutsuu meitä rukoukseen, korjaamaan yhteyttämme Jumalaan ja ihmisiin ympärillämme. Rukous helposti unohtuu nykyajan ihmisten kiireisessä maailmassa. Yleensä muistamme kyllä viedä valitukset perille, niin Jumalalle kuin kanssaihmisillemme, mutta ehdimmekö pysähtyä kuuntelemaan? Olen vasta viime aikoina alkanut tajuta, että rukous todellakin on vuorovaikutusta. Se on yhteys, jossa en ainoastaan minä puhu Jumalalle vaan myös Jumala puhuu minulle monin eri tavoin, vaikka rukousruletin kautta! Rukous on uskomaton voimavara, yliluonnollinen yhteytemme ihmeelliseen ja kaikkivaltiaaseen Jumalaan, Jumala online. Paaston tarkoitus onkin muistuttaa meitä: pysähdy, kuuntele ja avaa yhteys.

Jumala on paikalla.

Seurakuntablondi elää ja voi blondisti!

Lange nicht gesehen!
Eli heipä hei pitkästä aikaa!
Tämä seurakuntablondi ei ole suinkaan unhotanut lähtöjuuriaan, vaan täällä Reinin rannassa edelleen muistaa lämmöllä melkein yhtä hienoa Liminkajokea… Köhöm. Tai siis lähinnä teitä kaikkia siellä Liminkajoen maisemissa 🙂
Jo pitkään olen ajatellut kirjoittaa kivasta ja iloisesta syysviikosta, jonka te opintomatkaajat toitte mukananne vieraillessanne täällä Kölnissä. Kun kuulin, että siellä on valmisteilla uusi opintomatka vieläkin kaukaisempiin maisemiin, ajattelin vihdoin saattaa nämä muisteluni kirjalliseen muotoon muutaman kuvan kera.
Ette uskokaan kuinka kotoisalta tuntui, kun sympaattinen ja hulvaton joukko liminkalaisia otti Kölnin haltuunsa. Neljän päivän aikana mm. kiertelimme yhdessä kaupunkia, nautimme Kölniläistä perinneruokaa (Huom! Emme käyneet Hesellä – muuta kuin ulkopuolella), ihailimme tuomiokirkon torneja sekä tuhosimme samaiset tornit syöden ne kermavaahdon ja kirsikoiden kanssa.
Sain tutustuttaa vierailijat myös nykyisen työpaikkani, Kölnin suomalaisen seurakunnan toimintaan ja tiloihin. Yhdessä seurakunnan kanssa toteutimme myös iltajumalanpalvelushetken, jonka päätteeksi – uskokaa tai älkää – liminkalaiset nuoret osoittivat olevansa aivan mainioita suomalaisen kansantanssin osaajia. Haitari soi ja askeleet olivat villit. Seurakuntalaiset täällä muistavat vieläkin kehua, kuinka reipasta ja iloista porukkaa vierailijat olivat. Nykyisin jumalanpalveluksissamme saamme nauttia ehtoollista liminkalaisen Tiina-Marin keramiikka-ehtoollisastioista. Kiitos hienosta lahjasta!
Mutta koska kuvat kertovat tunnelmasta enemmän kuin tuhat sanaa, tässä muutama maistiainen opintomatkasta.
Lupaan palailla kuulumisiin taas syksyllä. Sitä ennen toivotan kaikille aurinkoista kesää ja tsemppiä seuraavan opintomatkan valmisteluun.
Tschüss!
 Anna-Maari
Lokakuinen syyssää suosi matkailijoita, lämpöä oli auringon paistaessa yli 20 astetta.

Lokakuinen syyssää suosi matkailijoita, lämpöä oli auringon paistaessa yli 20 astetta.

Puusta näkee paremmin! Sen tiesi Sakkeuskin aikanaan. Mahtavia kiipeilypuita löytyi puistosta Reinin rannalta.

Kuvassa perinteinen Kölniläinen ruoka “Himmel und Äd“ eli taivas ja maa. Ateria sopii siis loistavasti seurakuntablondien nautittavaksi. Sisältää verimakkaraa (maistuu oikeasti paremmalta kuin kuulostaa), perunamuusia, sipulia ja omenamuhennosta.

Kuvassa perinteinen Kölniläinen ruoka “Himmel und Äd“ eli taivas ja maa. Ateria sopii siis loistavasti seurakuntablondien nautittavaksi. Sisältää verimakkaraa (maistuu oikeasti paremmalta kuin kuulostaa), perunamuusia, sipulia ja omenamuhennosta.

Puusta näkee paremmin! Sen tiesi Sakkeuskin aikanaan. Mahtavia kiipeilypuita löytyi puistosta Reinin rannalta.

Puusta näkee paremmin! Sen tiesi Sakkeuskin aikanaan. Mahtavia kiipeilypuita löytyi puistosta Reinin rannalta.

 

 

Tuleeko joulu?

Tuleeko joulu? Tuleeko se sinne, minne lahjojen vuori ei yllä? Köyhyyteen, nälkään ja kylmään. Tuleeko se sinne, minne päivän valo ei löydä? Toivottomuuteen, suruun ja kaipaukseen.  Tuleeko joulu sinne, missä en haluaisi olla? Pelkoon, kipuun ja yksinäisyyteen.  Tuleeko joulu? Tuleeko se, vaikka toivon, että se ei tulisi?

Vedän tonttulakin päähäni ja yritän hymyillä. Onhan sentään joulu tulossa. Luukusta tipahtaa kortti: Iloista joulua! Niin.. Enkelikin sanoi Betlehemin kedolla:  ”Minä ilmoitan teille suuren ilon.”

Täytyykö jouluna olla iloinen? Tuoko virnistys naamalla aidon joulumielen ja  ilon? Tuskin. Se on vain rankkaa. Rankkaa kasvolihaksille ja erityisen uuvuttavaa sisäisesti. Haluaisin, että joku näkisi minut ja minun oikeat tunteeni, mutta vedän naamion kasvoilleni. On raskasta näytellä muuta, mitä todellisuudessa on.

En kuitenkaan suostu uskomaan, että joulu on vain onnellisten ihmisten juhla. Jos palaamme aivan tarinan alkuun,  huomaamme, että  lähtökohtaisesti joulu oli köyhyyttä,  epävarmuutta ja huolta. Lapsi oli pian syntymässä, mutta majatalo toisensa jälkeen sulki ovensa kulkijoiden edestä.  Ei mahtanut Mariaa ja Joosefiakaan hymyilyttää, kun ainoaksi paikaksi löytyi likainen ja pimeä talli.

Ajattelemme usein, että on oleellisia asioita, jotka tekevät joulustamme joulun. Jouluruuat, rakkaat ihmiset, joululahjat, joulukirkko, joulurauha. Joulu ilman näitä tuntuu riisutulta ja merkityksettömältä. Riisuttu joulu paljastaa kuitenkin sen ikuisen ja pyhän, mitä kukaan ei voi viedä pois. Silloin joulu onkin kaikista lähimpänä niitä, jotka ajattelivat aidon joulumielen tuikkivan ainoastaan naapuri-ikkunan takaa.

”Tänään on teille syntynyt Vapahtaja.” Se on joulun lahja jokaiselle ihmiselle. Se on lahja myös eksyneelle ja kodittomalle, lahja vangitulle ja yksinäiselle. Se on lahja sairaalle ja pelokkaalle. Lahja on kääritty vaatimattomaan kääreeseen. Päällä lukee sinun nimesi sekä teksti:  ”Hyvää joulua! Terveisin, Jeesus.”

Kun avaat paketin, huomaat, että Vapahtajan lahja on vapaus. Hän sanoo: ”Ei se haittaa. Sinä saat anteeksi. Älä luovuta.” Hän sanoo: ”Älä pelkää. Minä en jätä sinua.” Hän sanoo: ”Kulje kanssani. Minä näytän tietä.”

Voin lakata itse yrittämästä. Joulumieli syntyy sinne, minne Jeesuskin saa tulla. Hän tulee sinne, missä olen. Minun ei tarvitse koristaa kotiani tai hankkia kalliita lahjoja. Minun ei ole pakko jaksaa. Minun ei tarvitse edes hymyillä.  Hän tietää kyllä.

Schnell, schnell in Köln!

24.10. Kotiinlähtöpäivänä
Junan ilmoitettu lähtöaika Kölnistä Frankfurtiin oli 10.55, joten meillä oli hyvin aikaa aamulla pakata laukut ja syödä vielä kerran hotellin runsas aamiainen. Päivän tunnussana osui jälleen nappiin: ”Jeesus sanoi: Minun käy sääliksi näitä ihmisiä. En tahdo lähettää heitä pois nälkäisinä, etteivät he uupuisi matkalla.” Matt.15:32 Taisi Jesse tietää, että tulisimme vielä juoksemaan junan vierellä kerran jos toisenkin.

Löysimme oikean junan helposti, mutta eväitä ostaessa aika vierähti nopeasti ja laiturille ehdittyämme oli aikaa lähtöön enää viisi minuuttia. Oikea junanvaunu näytti olevan kilometrin päässä, joten päätimme nousta junaan ja kulkea sitten junan läpi omaan vaunuumme. Helpommin sanottu kuin tehty. Ihmisiä seisoskeli ja jonotti käytävällä matkalaukkuineen niin paljon ettei kukaan päässyt eteen eikä taakse. Onneksi Taivaanisä näki blondi-matkanjohtajien tarvitsevan jälleen taivaallista avunantoa ja järjesti viivytyksen. Saimme kuulla, että joutuisimme odottamaan muutaman minuutin, sillä junan toisen osan kiinnityksessä oli ongelmia. Sopivasti sattui konduktööri kävelemään ohi ja käski meidän juosta ulkokautta omaan vaunuumme ”Schnell, schnell!”. Ihme tarvittiin siihenkin että siitä ihmistulpasta kaikki pääsimme pihalle ja sitten sitä juostiinkin junan vierellä kuin elokuvissa konsanaan. Onnellisesti pääsimme omaan vaunuumme. Herralle kiitos, jälleen kerran!

Tunnin junamatka tuntui korkeintaan kahdeltakymmeneltä minuutilta, mutta lentokentällä blondit olivat jälleen pulassa. Kävi ilmi, ettei blondit ja lähtöselvitysautomaatit leiki keskenään. Onneksi saimme virkailijan avuksemme ja orastava paniikki muuttui lopulta helpottuneeksi nauruksi. Matkalaukut saimme sentään ihan itse matkalle koneeseen. Turvatarkastuksessa seurakunta-aktiivinen ryhmämme herätti epäilyksiä; Kirsin laukussa näkyi dynamiittipötköjä, jotka osoittautuivat kölniläisiksi olutlaseiksi, Peltsin piti näyttää huilukotelon sisältö ja Maria sai riisua kengät, ennen kuin läpäisimme tarkastuksen. Emilia ei virkavaltaa säikähtänyt vaan sai poliisin antamaan lakinkin päästään. Pieni hälyytys vielä saatiin aikaan koneeseen noustessa, mutta se ei onneksi johtanut toimenpiteisiin.

Etukäteen jännitimme tiukkaa vaihtoa lentokoneesta junaan, mutta kun näimme ensimmäisten matkalaukkujemme tulevan hihnalla vain vartti koneen laskeutumisen jälkeen, uskoimme matkamme onnelliseen loppuun. Hyvästelimme Emilian, joka ei vielä ollut saanut tarpeekseen matkailusta (lue: shoppailusta) ja jäi Helsinkiin. Juna-asemalla Kirsi näki ystävänsä ja jäi kauemmaksi muista aikomuksenaan nousta junaan kauempaa ja siirtyä oikeaan vaunuun sisäkautta. Suunnitelma olisikin onnistunut ellei junia olisi ollut kaksi: ensimmäinen matkalla Ouluun ja toinen Seinäjoen jälkeen jonnekin ihan muualle… Kirsin matka junankäytävää pitkin päättyi veturin oveen. Jälleen oltiin samassa tilanteessa kuin Kölnissä, olisi pitänyt mennä ulkokautta. Onneksi konduktööri uskoi selityksen ryhmälipusta, joka odotti muun ryhmän kanssa toisessa junassa ja Tampereella nähtiin jälleen, kun blondi juoksee junan vierellä laukunpyörät savuten. Jälleennäkeminen oli riemullinen ja konduktöörikin (vai oliko se kondiittori?!) onnitteli kadonneen lampaan löytymisestä. Maria oli löytänyt myös uuden lampaan joukkoomme. Jonna kertoi meille kuulumiset piispanmessusta ja pääsi kurkistamaan Saksan ryhmämme salaiseen prinsessa-päiväkirjaan. Ehkäpä kurkistuksia sen saloihin tarjoillaan piakkoin täällä blogissa teillekin… Siihen saakka: Herran haltuun!