Pieni jouluhartaus

En yhtään ihmettele, miksi Jeesus sanoi Taivaan valtakunnan olevan lastenkaltaisten. Saan usein huomata, että lapset ovat monin tavoin meitä aikuisia viisaampia ja opettavat meitä vähintäänkin yhtä paljon kuin me heitä. Tämä pieni jouluhartaus kertoo yhdestä niistä suurista viisauksista, joita olen lapsiltani oppinut.

Sain tyttäreltäni joululahjaksi muutama vuosi sitten suloisen pienen seimikoristeen. Laitoin sen kunniapaikalle lipaston päälle koko joulun ajaksi. Loppiaisen jälkeen keräilin joulukoristeita laatikkoon ja olin juuri ottamassa lipaston päältä tuota jouluseimeä, kun tyttäreni osui paikalle. Hän kysyi minulta, miksi laitan seimen pois. Selitin, että joulukoristeita pidetään esillä vain joulun ajan ja sen jälkeen ne kerätään laatikoihin odottamaan seuraavaa joulua. Kuullessaan tämän, pienen tyttöni suupielet kääntyivät alaspäin ja hartiat lysähtivät. Kysyin, oliko hän tarkoittanut, että pitäisin koristetta esillä läpi vuoden. Tyttö nyökkäsi ja sanoi vielä, ettei hän ollut ajatellut sen olevan pelkkä joulukoriste. Niin seimi sai jäädä ja minä ymmärsin, miten oikeassa tyttöni olikaan.

Jeesus-lapsi kuuluu jouluun. Kouluissa voidaan vielä esittää seimi-kuvaelmaa, käydä joulukirkossa ja puhua siitä, miksi joulua oikeasti vietetään. Melkein kaikissa suosituimmista joululauluista puhutaan Jeesuksesta tai ensimmäisestä joulusta, vaikkei aina ihan suoraan. Sellainenkin ihminen, joka kuuluu kirkkoon vain tavan vuoksi tai ”uskoo ehkä johonkin, mutta omalla tavallaan”, voi nostaa jouluseimen tupansa koristeeksi ja lähettää pyhää perhettä kuvaavia kortteja läheisilleen. Vauvat ovat söpöjä ja perheidylli romanttisessa tallissa aasien ja lampaiden keskellä sopii koristeeksi kenelle vain. Onhan joulun keskeinen sanomakin rakkaus.

Mutta joulun tultua Jeesus-vauva pakataan laatikkoon varaston perälle odottamaan seuraavaa joulua. Sitten ”taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen”, kuten suomalaisten rakastama joululaulukin kertoo.

Jeesus ei koskaan saa jäädä meidän kotiimme koko vuodeksi. Hän ei saa kasvaa aikuiseksi, koska ristillä riippuva mies on inhottava näky ja lisäksi se pakottaa meidät miettimään omaa osuuttamme tuohon kärsimykseen. Jeesus kärsi ja kuoli minun pahuuteni tähden. Se ei ole suloista tai romanttista. Se ahdistaa ja masentaa. Parempi siis pitäytyä siinä Joulun Lapsessa, joka on vain vaaraton pikku-vauva eikä liity minuun mitenkään. Ja joulun mentyä, sen voi viedä pois, niin ei tule liikaa ajatelluksi, vai kuinka?

Ehkäpä kuitenkin tänä jouluna uskaltaisit ottaa riskin. Antaisit Jeesukselle sijan joulussasi, etkä pakkaisikaan häntä pois kuusenkoristeiden ja kynttelikköjen mukana vaan antaisit jäädä luoksesi koko vuodeksi. Antaisit hänelle mahdollisuuden kasvaa aikuiseksi ja näyttää, mitä hän on sinun puolestasi tehnyt. Ehkäpä saisit silloin huomata, että Jeesus ei olekaan pelkkä joulukoriste vaan joulun sanoma on todellinen. Eikä se ole riippuvainen siitä, onko ympärilläsi jouluna paljon ihmisiä vai vietätkö joulua yksin. Onko lunta vai sataako vettä. Onko jouluruokaa pöytä pullollaan vai syödäänkö jouluateria nakkikioskilla. Sillä se joulun juhlittu rakkaus onkin jotain vielä suurempaa kuin äidin ja isän rakkaus. Joulun sanoma on Jumalan rakkaus sinua kohtaan. Hän rakastaa sinua niin paljon, että antoi ainoan poikansa syntyä maailmaan, kärsiä ja kuolla, ettet sinä joutuisi kadotukseen vaan saisit iankaikkisen elämän.

”Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.”

   1.Joh.4:9-10

Tänä jouluna Jumala tahtoo antaa sinulle joululahjaksi jotain tarpeellista, oman poikansa. Hän toivoo, että otat lahjan vastaan, ja ettet pitäisi sitä pelkkänä joulukoristeena vaan ottaisit sen osaksi elämääsi. Antaisit sille kunniapaikan sydämessäsi ja säilyttäisit sen siellä ikuisesti.

Siunattua joulunaikaa!

Vastaa