Uusi vuosi, uudet vaatimukset?

Uusi vuosi merkitsee monelle mahdollisuutta yrittää uudelleen, toteuttaa viimeinkin jokin pitkäaikainen unelma, korottaa numeroita, aloittaa uusi elämä. Tunnetusti kuntosalit ym. ovat tupaten täynnä tammikuussa ja personal trainereilla vientiä. Nikotiinilaastarit ja muut korvaustuotteet käyvät kaupaksi. Sen sijaan herkkuhyllyjen välissä väki vähenee. On tipatonta tammikuuta ja itse liityin taas tipallisen tammikuun viettäjiin eli pyrin juomaan päivittäin ainakin 2l vettä. Pitkät listat lupauksia odottaa täyttymistään. Minäkin listasin kokonaisen sivullisen asioita, joissa yritän alkaneena vuonna tehdä parannusta. Rima on korkealla ja vaatimukset huipussaan heti ensimmäisestä päivästä alkaen.

Helmikuussa palataan sitten normaaliin elämään. Monien lupaukset osoittautuivat liian suuriksi lunastaa. Omat voimat eivät riittäneetkään, arki vei mukanaan, kiire yllätti ja alun innostus hiipui hiljaa kyllästymiseksi. – Ja ensi vuonna ei sitten luvata mitään, kun ei kumminkaan pystytä lupauksia pitämään! Turhaa stressiä!

Toisaalta ihmiselle tekee hyvää aika ajoin tehdä inventaariota elämästään ja miettiä, missä voisi parantaa. Pyrkimys parempaan ei voi olla huono asia vaikka se ei aina onnistuisikaan! Monet suuret elämäntapamuutokset usein vaativat onnistuakseen ensin muutaman epäonnistumisen, joten lyhytkin tupakkalakko tai kuntokuuri voi näin viedä lähemmäksi tavoitetta. Eikä ole liian myöhäistä aloittaa tsemppausta koulunkäynnin osalta vaikka viimeinen lukukausi olisikin jo alkamassa! Muistettava on, että moni myös onnistuu ja pääsee tavoitteeseensa. Useimmiten ne, jotka saavat eniten tukea ja apua tehtävässään, hommaavat sen personal trainerin vaikka.

Ainaisena pessimistinä silti vahvasti epäilen, että ainakin minun 15 kohdan listani tulee väistämättä lyhenemään. Jos pystyn yhteenkin, olen iloinen. Eikö siis olisi helpompaa poimia sieltä vain se yksi, kaikkein tärkein ja keskittyä siihen? Olisi paremmat mahdollisuudet onnistua.

Tutkin siis listaani. Siinä on viisi väliotsikkoa ja jokaisessa kolme kohtaa. Huomaan, että olen hyvä laatimaan listoja ja suunnittelemaan. Toteutuspuoli on se johon etsin parannusta… Kaikki asiat listassani tuntuvat yhtä tärkeiltä. Olisi tärkeää pitää enemmän yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin ja rutiinien luominen työn ja kodin ikävimmissä töissä auttaisi arkea kovasti. Aloitetut ikuisuusprojektit olisi hyvä saada pois nurkista venymästä ja terveellinen ruoka ja liikunta eivät perusteluja kaipaakaan. Miten ihmeessä voin valita sen kaikkein tärkeimmän?

Muistan, kun lapsena mietin, minkä toiveen esittäisin, jos saisin toivoa mitä vaan, mutta käytettävissä olisi vain yksi toivomus. Iloitsin, kun keksin ovelan ratkaisun, jolla en joutuisi valitsemaan vain yhtä asiaa: ”Toivon LOPUTTOMASTI lisää toivomuksia! Hahaa! Mitäs siihen sanot onnenkeiju? Etpäs arvannut, että olisin näin fiksu!!” Uskon, että lähestulkoon kaikki lapset ovat joskus tätä asiaa miettineet ja tulleet samaan lopputulokseen. Sitten vaan odotellaan sitä toiveet täyttävää keijukaista, menninkäistä tai taikalamppua…

Yhtäkkiä yksi kohta lapussani nousee ylitse muiden. Se ei ole mikään taikalamppu tai vastausautomaatti, ei toki. Se ei takaa minulle loputtomasti täyttyneitä lupauksia eikä vapauta minua vastuusta omassa elämässäni. Se on kuitenkin paras tuki ja voiman lähde yrityksessäni olla parempi äiti, vaimo, ystävä, työntekijä ja ihminen. Se on myös paras lohdutus ja armon lähde kun huomaan, ettei uusi vuosi tehnytkään ihmettä ja muuttanut minua supernaiseksi. Se, tai oikeastaan HÄN, on myös mahdollisuuteni alkaa alusta aina uudelleen, vaikka keskellä vuotta, ilman häpeää ja syyllisyyttä epäonnistumisesta.

Arvasitkin varmaan, että henkilö josta puhun, on Jeesus. Lupaukseni oli viettää enemmän aikaa Jeesuksen seurassa ja kuunnella enemmän, mitä Jumala tahtoo minulle puhua. Minusta alkaa tuntua, että jos otan tuon kohdan tavoitteekseni tänä vuonna, niin saatan onnistua jossain muussakin. Monta kertaa olen elämän varrella huomannut, että Jeesuksen sanat: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” pitää paikkansa. Jumala on voimallinen apu arkisissakin asioissa. Myös rakkaus toisia ihmisiä kohtaan tulee Jumalalta ja itse hoidettuna jaksan paremmin olla tukena toisillekin.

No niin! Uuden vuoden vaatimukset eivät näytä enää niin vaikeilta toteuttaa sillä kanssani on maailman paras ”personal trainer”. Ehkäpä joihinkin kohtiin listassani saamme yhdessä hänen kanssaan aikaiseksi pientä parannusta. Ainakaan se ei tule jäämään kiinni apujoukoista!

Uuden vuoden raamatunteksteissä on kohta, jonka haluan kanssasi jakaa: ”Näin sanoo Pyhä ja Tosi, Daavidin avaimen haltija, hän, jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa:
Minä tiedän sinun tekosi. Edessäsi on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea. Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni.” Ilm.3:7-8

Uusi vuosi ja ovi auki mahdollisuuksille. Jos vain tahdot, Herra itse kulkee kanssasi ja voi avata ovia, joita et uskonut olevankaan. Hän on elämän, toivon, uskon, rakkauden ja rohkeuden lähde. Hän antaa myös vapautuksen liian kovista suorituspaineista ja täydellisyyden tavoittelusta sekä aina uuden mahdollisuuden aloittaa alusta. Hänen kanssaan et voi hävitä. Onnellista ja siunattua uutta vuotta sinulle! Herra olkoon kanssasi tänäkin armon vuonna 2019.

Vastaa